Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) katsoo, että jos kerran EU-tasolla päätetään viisumivapaudesta Suomen puolesta, tulisi EU:n osallistua mahdollisimman suurella taloudellisella panoksella Suomen raja-asemien kohentamiseen. Mahdollinen viisumivapaus koskettaa Schengen-aluetta kokonaisuudessaan.
– Suomen hallituksen on vaalittava tiukasti kansallista etua, linjaa Niinistö tiedotteessaan.
Sisäasiainministeriö on arvioinut, että viisumivapauden toteutuessa Suomen ja Venäjän välisen maarajan ylittävien henkilöiden määrä voi nopeasti jopa kolminkertaistua. Niinistön mukaan vaarana on rajat ylittävän rikollisuuden kasvu.
– Ennen viisumivapauden alkamista tietojärjestelmät on päivitettävä ja raja-asemat on rakennettava ja miehitettävä sekä Suomen että Venäjän puolella asianmukaisesti. Rajatarkastukset pitää voida suorittaa kasvavalle matkustajajoukolle niin, ettei riskitilanteita pääse syntymään, Niinistö painottaa.
Niinistö oli tiistaina Imatralla perehtymässä rajakysymyksiin yhdessä perussuomalaisten kymiläisten kansanedustajien Juho Eerolan, Jari Lindströmin ja Reijo Tossavaisen kanssa.