Jussi Halla-aho: Ostos­keskuksissa notkuvat irakilaisnuorukaiset koettelevat ­veronmaksumoraalia

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaan mukaan Suomi ei voi olla globaali sosiaalitoimisto.

Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho (ps.) kirjoittaa Helsingin Sanomain mielipidekirjoituksessa hänestä sunnuntain HS:ssa tehdystä analyysista.

Jussi Halla-ahon mukaan oli oikein sanoa, ettei PS:n pitäisi hänestä profiloitua työttömien ja eläkeläisten puolueena, mutta väärin, ettei näillä ryhmillä hänen mielestään olisi väliä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olen kampanjassani ja muissakin yhteyksissä nimenomaan sanonut, että kansallismielisenä puolueena perussuomalaisten tulee edistää kansakunnan ­sisäistä solidaarisuutta: sitä, ­että kaikista suomalaisista pidetään huolta, myös työttömistä ja eläkeläisistä, Jussi Halla-aho toteaa.

Hänen mukaansa ”mitä enemmän julkinen valta käyttää resurssejaan vaikkapa joutilaan maahanmuuttajaväestön ylläpitämiseen, sitä vähemmän sillä on edellytyksiä huolehtia omista vähäosaisistamme”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomen valtio voi olla ”sosiaalitoimisto”, mutta se ei voi olla globaali sosiaalitoimisto, koska sen rahoitus lepää suomalaisen nettoveronmaksajan ja velanoton varassa.

Halla-ahon mukaan perussuomalaisten tyypillinen äänestäjä on omillaan toimeentuleva, ankarasti verotettu työikäinen. Tämän on yhä vai­keampaa hyväksyä sitä, mihin häneltä verotettuja varoja käytetään.

– Hän kantaa mielellään kortensa kekoon, jotta suomalaiset vanhukset saisivat säällistä ­hoivaa. Sen sijaan ilmaisesta ruoasta ruikuttavat ja ostos­keskuksissa notkuvat irakilaisnuorukaiset panevat hänen ­veronmaksumoraalinsa koetukselle.

Mainos