Julkiset notaarit muun muassa todistavat pyynnöstä oikeaksi allekirjoituksia ja jäljennöksiä asiakirjoista sekä antavat todistuksia viranomaisten toimivallasta eri tilanteissa.
Laki julkisesta notaarista on ollut voimassa vuodesta 1961, eikä lakiin ole sen voimassaoloaikana tehty suuria muutoksia. Sääntelyn ajanmukaistaminen on tarpeen ennen muuta kansainvälisen kanssakäymisen yleistymisen ja muun lainsäädännön muutosten vuoksi.
Esitys uuden lain säätämisestä annettiin eduskunnalle torstaina.
Uusi laki pitäisi notaarien tehtävänkuvan pääosin samana. Esityksen mukaan julkisten notaarien toimivaltuuksia selkeytettäisiin tietyissä ulkomaan viranomaisia varten tarvittavissa todistuksissa sekä toimenpiteissä. Tämä toisi joustavuutta kansalaisten asioidenhoitoon.
Julkisena notaarina voisi esityksen mukaan jatkossakin toimia maistraatin päällikkö sekä hänen määräämänsä maistraatin virkamies.
Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alusta.