Julkisella sektorilla enemmän työpaikkakiusaamista kuin yksityisellä

Vuonna 2014 toteutetun työolobarometrin vastaajista enemmistö kertoo, että heidän työkykynsä on hyvä tai erittäin hyvä.

Noin puolet työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometriin vastanneista koki työkykynsä erittäin hyväksi suhteessa työn fyysisiin vaatimuksiin. Noin 40 prosenttia koki samoin suhteessa työn henkisiin vaatimuksiin.

”Arviot työkyvystä suhteessa työn fyysisiin ja henkisiin vaatimuksiin ovat viime vuosina olleet selvästi myönteisempiä kuin esimerkiksi 2000-luvun alussa”, erityisasiantuntija Maija Lyly-Yrjänäinen toteaa työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kehitys on sama kaikenikäisillä mutta suurin harppaus on tapahtunut 45–54-vuotiailla. Myös työympäristön turvallisuuteen on vastausten mukaan onnistuttu vaikuttamaan myönteisesti.

”Etenkin fyysisten haasteiden edessä työkyvyn kokemus muuttuu iän myötä. Myös sosioekonominen tausta vaikuttaa”, Lyly-Yrjänäinen sanoo.

Alle 35-vuotiaista 50–60 prosentilla työkyky on erittäin hyvä. Kohtalaisen huonoksi työkykynsä kokevien määrä kasvaa 45 ikävuoden jälkeen. Jopa neljännes 55 vuotta täyttäneistä arvioi, että oma fyysinen työkyky on korkeintaan kohtalainen. Ylemmillä toimihenkilöillä fyysinen työkyky on reilun 15 vuoden aikana kohentunut.

Kiusaamista etenkin julkisella sektorilla

Suurin osa niistä, jotka arvioivat, että työpaikalla kiusataan, sanovat sitä esiintyvän joskus. Yleisintä on työtoverien harjoittama kiusaaminen. 37 prosenttia vastaajista arvioi, että omalla työpaikalla työtoverit kiusaavat joskus, kolmen prosentin mukaan jatkuvasti.

Esimiesten taholta kiusaamista havaitsi joskus vajaa neljännes, kaksi prosenttia arvioi esimiesten kiusaavan jatkuvasti. Asiakkaiden taholta tulevaa kiusaamista oli havainnut noin kolmannes.

Julkisella sektorilla kiusaaminen on yleisempää kuin yksityisellä sektorilla. Kunnissa jopa puolet palkansaajista kertoi, että työtoverit kiusaavat. Myös asiakkaiden taholta kiusaaminen tai henkinen väkivalta koetaan yleiseksi harmiksi.

Vuonna 2014 viidennes on havainnut ja joka kymmenes itse kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään.

Tiedot käyvät ilmi vuoden 2014 työolobarometrin loppuraportista.

Mainos