Julia Tymoshenko: Maidanilla kuoltiin Euroopan puolesta

Ukrainan entinen pääministeri Julia Tymoshenko esitti tunteikkaan vetoomuksen keskustaoikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen EPP:n puoluekokoukselle.

– Muutama viikko sitten en tiennyt, että olisin nyt vapaa. Tai että olisin edes elossa. Se on totta. Mutta minulla on uutinen: diktatuuri on kaatunut, Julia Tymoshenko sanoi seisaaltaan suosiota osoittaneelle puoluekokousväelle Dublinissa Irlannissa torstai-iltana.

Tymoshenko kiitti vuolaasti paikalla olleita eurooppalaispoliitikkoja, etenkin Saksan liittokansleri Angela Merkelia, Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Elmar Brokia ja Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorskia näiden tuesta viimeisten viikkojen aikana.

Tymoshenko muistutti myös vankeudesta, johon hän joutui syrjäytetyn presidentti Viktor Janukovitshin valtakaudella.

– En koskaan unohda ystävällisyyttä ja huolenpitoa, jota osoititte tyttärelleni ja minulle, hän sanoi. Muun muassa EPP:n puheenjohtaja Joseph Daul piti Tymoshenkon kohtaloa jatkuvasti esillä hänen vankeusaikanaan.

Tymoshenko vetosi Eurooppaa toimimaan Ukrainan puolesta.

– Maahani on hyökätty. Sen teki (Vladimir) Putin. Pyydän kaikkien ukrainalaisten puolesta: Toimikaa nyt! Jos annamme Krimin… menetämme Ukrainan ja (alueellisen) tasapainon, hän sanoi.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän muistutti, etteivät mielenosoitukset olleet suunnattu Venäjää, vaan Janukovitshiä vastaan.

Tymoshenko totesi, että ”nyt on kuitenkin tullut aika pakottaa Venäjä ymmärtämään, että Eurooppaa ei voi hajottaa”.

Hän kehotti katsomaan Maidanin mielenosoituksia ja yritystä murskata mielenosoittajat.

– Ensi kertaa ukrainalaiset kuolivat heiluttaessaan Euroopan unionin lippuja. Tämä ei koske vain Ukrainaa, vaan koko aluetta. Puolustakaa Ukrainaa! Katsokaa Maidania, ukrainalaiset kuolivat Euroopan puolesta, Tymoshenko sanoi.

– Me rakennamme eurooppalaisen valtion, eikä sitä estä mikään, Tymoshenko vakuutti.

Lue myös: Kaksi tarkka-ampujien Maidanilla surmaamaa kuului kokoomusnuorten sisarjärjestöön

Mainos