Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomissa, miten Suomessa elettiin 70 vuotta sitten tuomiopäivän tunnelmissa. Oli jouduttu solmimaan sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Neuvostoliiton kanssa.
Josif Stalinin alkuperäinen tavoite oli liittosopimus. Sellaiseksi yya-sopimusta yritettiin tulkita, vaikka neuvotteluiden aikana keväällä 1948 teksti Tarkan mukaan muuttui ratkaisevasti J.K. Paasikiven tavoitteiden mukaisesti.
– Paasikivi piti tiukasti kiinni yya-sopimuksen Suomelle osoittamista oikeuksista, vaikka niitä ei ollut paljon. Jos Neuvostoliitto vaatisi artikloissa sovittua enemmän, se paljastaisi puolustusta pidemmälle menevät tavoitteensa. Vanha presidentti velvoitti seuraajansa varautumaan yya-sopimukseen perustuvan pakkoavun torjuntaan vaikka asein, Jukka Tarkka toteaa.
– Sopimuksen sanamuodot tarjosivat ainakin periaatteessa Suomelle mahdollisuuksia estää Neuvostoliittoa avustamasta sentään liian tehokkaasti sopimuskumppaniaan. Suomalainen diplomatia kehitti tästä verbaalipuolustuksesta ikioman taiteen lajinsa.
Yya-sopimus osoitti Neuvostoliiton intressit, mutta myös sen, ettei Neuvostoliitolla ollut suurta halua eikä riittävää voimaa toteuttaa kaikki tavoitteensa kertaheitolla.
– Sodanaikaiset kokemukset suomalaisten puolustustahdosta, asekätkennän osoittama röyhkeä päättäväisyys, kenttäarmeijan kotiutuksen ammatillisesti näyttävä toteutus sekä sisäpolitiikan jurruttava venäläisvastaisuus osoittivat, että vallankaappaus Suomessa olisi tarvinnut tuekseen panssarivoimaa. Se olisi tehonnut varmasti, mutta tullut kalliiksi, etenkin poliittisesti.
Jukka Tarkan mukaan Suomen sisäpolitiikassa sen sijaan yya-sopimuksen painoarvo oli lähes musertava.
– Omien asioidensa järjestelyissä suomalaiset taipuivat lähes kaikkiin Neuvostoliiton toiveisiin, ja joihinkin kuvioihin jopa pyytämättä. Sotilaallinen apu haluttiin torjua etukäteen ja 110 prosentin varmuuskertoimella, Tarkka kuvailee.
Entä nykyinen Venäjä? Se on Tarkan mielestä Suomen kannalta monin tavoin samanlainen kuin Neuvostoliitto, mutta yksi on muuttunut.
– Enää ei ole yya-sopimusta. Neuvostoliitolla oli sopimukseen perustuva mahdollisuus käyttää Suomen aluetta sotilaallisesti ja ohjata poliittisella painostuksella sen sisäpolitiikkaa. Venäjällä ei ole hihassaan sellaista valttikorttia.
Sopimus raukesi ja uhka poistui. Raukeaminen loi kuitenkin uuden, vähän pienemmän haitan. Suomi oli saattanut puolustautua sopimuksen artikloja tulkitsemalla ja vakuuttamalla uskollisuutta sopimustekstille.
Jukka Tarkan mukaan ”Suomi onnistui sentään joskus ja edes vähän keventämään yya-taakkaa tarjoamalla Neuvostoliitolle vastasuorituksia, jos se lieventäisi vaatimuksiaan”.
– Yya-sopimuksen artikloihin oli kätketty pieniä viikunanlehtiä, joilla Suomi voi yrittää varjella arimpia alueitaan. Sitä suojaa ei ole enää. Jos Venäjä alkaa painostaa Suomea, se on avointa voimapolitiikkaa, jolta voi suojautua vain voimapolitiikan keinoin.