Tallink Siljan Silja Symphony laiturissa Eteläsatamassa Helsingissä uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta 2019. Illaksi on luvattu kovia tuulia, ja merialueille on annettu tuuli- ja aallokkovaroituksia., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Juhliminen ei risteilyillä nuoria kiinnosta

Tallink Siljan kyselyssä selvisi ruoan ja noutapöydän olevan risteilyjen tärkeimmät seikat nuorille aikuisille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tallink Silja teki kyselyn yhteisöpalvelu TikTokin 18–25 vuotiaille käyttäjille ja sai vastauksia 4023 kappaletta.

Suomalaisnuorista enemmistö eli 54 prosenttia risteilee mieluiten kumppaninsa seurassa. Toiseksi suosituin seuralainen 18 prosentin vastaus osuudella oli oma äiti. Vain 3 prosenttia lähtisi mieluiten isänsä kanssa.

– Äitien suosio laivaseurana ehkä juontuu siitä, millaista tekemistä suomalaisnuoret eniten laivalta odottavat. Nuoria kiinnostaa laivalla selkeästi yleisimmin ruoka. Ravintolaruokaa odottaa 67 prosenttia nuorista. Toiseksi suosituinta on shoppailu, 21 prosentin suosiolla. Nuo ovat ehkä enemmän äitien kuin isien kanssa tehtäviä puuhia, pohtii Tallink Silja Oy:n viestintäjohtaja Marika Nöjd .

Ruoka korostui myös yksittäisissä vapaissa vastauksissa, joissa mainittiin ”buffet” tai ”ruoka”.

– Nuoret suomalaiset haluavat laivalla buffetiin, varttuneemmat matkustajat à la carteen. Siinä on selkeä eroavaisuus, kertoo Nöjd.

Juhlimisella ja baareilla ei ole sen sijaan laajaa merkitystä risteileville nuorille. Juhlimisen ja baarit minitsi vain joka kymmenes nuorista. Esiintyjät vetävät laivalle nuorista vain 4 prosenttia.

– Kyllä laivoilla myös juhlitaan, mutta se on nykyään sangen harvalle nuorelle aikuiselle syy lähteä laivamatkalle. Se voi olla yllättävää, mutta seikka kyllä näkyy myös siinä, että 72 prosenttia nuorista lähtee laivalle mieluiten kumppaninsa tai äitinsä kanssa, Nöjd kommentoi.

Suosituin matkakohde on Tallinna, joka voitti Tukholman prosenttiosuuksin 60–40.

– Tallinnan suosio näkyy matkustajamäärissäkin. Suomi–Viro-reitin matkustajamäärä oli tänä kesänä yli 15 prosenttia suurempi kuin viime kesänä. Reitillä oli tänä kesänä matkustajia lähes 1,3 miljoonaa. Tallinnassa voi käydä päiväseltään ja hintataso on edullisempi kuin Tukholmassa. Se nostaa suosiota nuorten keskuudessa, toteaa Nöjd.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)