– Juhlapuheissa julkisella sektorilla työskentelevien osaamista ja kansainvälisyyttä arvostetaan. Käytännössä valtionsektorilla ei kuitenkaan osata hyödyntää kansainvälisyyden mahdollisuuksia esimerkiksi henkilöstön kehittämisessä, toteaa Ville Kivivirta väitöstiedotteessaan.
Hänen tutkimuksensa mukaan työskentely kansainvälisissä projekteissa muokkaa toimintaan osallistuvien identiteettiä ja antaa heille uusia eväitä toimia myös kotimaisissa puitteissa.
– Usein julkisella sektorilla ei kuitenkaan osata hyödyntää kansainvälisen toiminnan tarjoamia mahdollisuuksia. Erityisesti ulkomaankomennukselta paluun järjestäminen sekä kansainvälisen toiminnan käyttö henkilöstön kehittämisessä ovat osin lapsenkengissään, Kivivirta toteaa.
Kansainväliset projektit ovat sekä hallinnon että niihin osallistuvien yksilöiden kannalta usein kuluttavia ja resursseja vaativia.
– Monet kokevat, ettei kansainvälistä projektitoimintaa ole aina integroitu osaksi julkisen sektorin muuta toimintaa. Kansainvälinen projektikomennus on oman saarekkeensa, joka alkaa, loppuu ja katoaa.
Kivivirta sanoo, että kansainvälisen toiminnan organisointia siihen osallistuvien ihmisten näkökulmasta ei ole julkisella sektorilla juuri tutkittu.
− Kansainvälisen työn organisointi on tärkeä osa toimintaan osallistuvien arkikokemusta sekä yksityistä sektoria käsittelevää tutkimusta. Ymmärrys siitä, mitä tapahtuu, kun työnkuva ja elämä kansainvälistyvät ja muuttuvat projektiluonteisiksi, on tarpeen erityisesti tänään. Valitettavasti myös tutkijat ovat liian usein vältelleet näitä aiheita, koska ne eivät ole tuttuja ja turvallisia, sanoo Kivivirta.
Väitöstutkimuksen mukaan kansainvälisen projektityön tutkimus julkisella sektorilla vaatii myös kriittisempää otetta vallitsevia, usein toisenlaisessa maailmassa kehitettyjä teorioita kohtaan.
– Tutkimuksessa pitäisi kiinnittää huomiota erityisesti operointiin erilaisten hallintokulttuurien ristiaallokossa uusissa työskentely-ympäristöissä. Lisäksi aihe edellyttää entistä monitieteellisempää lähestymistapaa, Kivivirta toteaa.
YTM Ville Kivivirran väitöskirja People, International Projects and Public Administration: Interpreting the International Human Resource Management Frame tarkastetaan perjantaina 30. toukokuuta Lapin yliopistossa.