– Täytyy nostaa hattua Rakennusliitolle, että se lähtee ennakkoluulottomasti kokeilemaan, Juhana Vartiainen sanoi Ylen A-Studiossa.
SAK:laisen Rakennusliiton esittämässä palkkakokeilussa on kyse siitä, että rakennustyömaalle voi palkata kuuden euron tuntipalkalla työntekijän, jolla ei ole aikaisempaa alan työkokemusta tai opiskelupaikkaa. Matalapalkkainen työkokeilu saa kestää enintään kuusi kuukautta, ja ylityöt ja lisät maksetaan kuten muillekin työntekijöille.
Vartiaisen mukaan joustava työehtosopimus ja palkkakokeilu eivät vielä yksin riitä, vaan myös kannustinloukuille on tehtävä jotain. Hänestä muuan muassa työn verotus on vaikuttanut siihen, että matalapalkka-aloilla jää paljon työtä tekemättä.
Vartiaisen mielestä pitää hyväksyä se, että matalapalkkaa täydennetään jollain tulonsiirrolla.
– Mielestäni olisi ihan hyvä ensimmäinen askel, että nostettaisi edes sitä palkkatasoa, jolla alkaa mennä tulovero. Ihan pienimmät palkat pitäisi pystyä saamaan käteen verottomana. Se säilyttäisi sen arvokkuuden, että ihminen tulee omalla palkallaan toimeen, hän sanoi.