Juha Sipilän päätös leviää maailmalla: Talo ei sittenkään turvapaikanhakjoille

Muun muassa Britannian yleisradio on jo ehtinyt uutisoimaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) päätöksestä.

Pääministeri Juha Sipilän päätös olla antamatta kotitaloaan turvapaikanhakijoiden majoittamiseen leviää uutisissa maailmalla.

Esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo Sipilän ”hyllyttäneen suunnitelman antaa kotinsa turvapaikanhakijaperheen käyttöön”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomessakin laajasti uutisoidun päätöksen takana ovat medioiden mukaan ”turvallisuussyyt”. Sipilän kerrotaan sanoneen, että talosta on tullut ”liian julkinen”, jotta yksikään perhe voisi asua siellä.

Ilmeisesti turvallisuushuolien taustalla on mahdollisuus siitä, että turvapaikanhakijoiden majoittaminen pääministerin Kempeleen asunnolle voisi houkutella maahanmuuttovastaisia mielenosoittajia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Juha Sipilä kertoi viime syksynä aikeistaan tarjota talonsa turvapaikanhakijoiden majoittamiseen. Elettä uutisoitiin näkyvästi maailmalla.

Sipilän mukaan päätös on yhä voimassa, jos turvallisuustilanne vain paranee.

BBC:n uutisessa kerrataan Sipilän talopäätöksen lisäksi Euroopan viime aikoina tiukentunutta turvapaikanhakijalinjaa.

Mainos