”Juha Sipilän esitys olisi myrkkyä yrittäjille”

Kansanedustaja ihmettelee keskustan väläyttämää väliaikaista polttoaineveroa.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viime viikolla, että tieverkon huonoa kuntoa voitaisiin parantaa ”ylimääräisellä ja väliaikaisella” polttoaineverolla. Hänen mukaansa lisävero voisi olla esimerkiksi viisi senttiä litralta.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ihmettelee ehdotusta blogissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Uusi bensavero olisi myrkkyä yrittäjille ja maaseudulle. Eikö seitsemän miljardia euroa riitä liikenteeltä, Timo Heinonen toteaa.

– Tämä Sipilän esitys kyllä alkaa paljastaa hänen ja keskustan todellisen laidan. Olen pitänyt keskustaa maaseudun ja pitkien etäisyyksien maan puolustajana. Mutta nyt esitetty lisävero koituisi kyllä kovalla ja karulla kädellä suomalaiseen yrittäjyyteen, myös jokaiseen maaseudun perheeseen.

Kansanedustaja huomauttaa, että keskustan ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen esitteli samaa jo aiemmin.

– Kyse ei siis tällä kertaa ole taustamuistiosta vaan keskustan virallisesta tavoitteesta.

Heinonen kirjoittaa, että nykyisin liikenteeltä kerätään veroja ja erilaisia maksuja jo seitsemän miljardia euroa vuodessa.

– Tästä vain noin yksi miljardi palaa tieliikenteen hyväksi mm. tienpitoon ja -rakentamiseen. Ja nyt keskusta haluaa kerätä siis vielä enemmän?, Heinonen kysyy.

– Kysyä myös sopii, että pitääkö keskusta suomalaisia autoilijoita ja kuljetusalan yrittäjiä raha-automaatteina? Monelle kun Suomessa henkilöauto on aivan välttämätön jokapäiväisessä arjessa. Ja kysyä voi sitäkin, että onko väliaikaisia autoveroja joskus purettu?

Timo Heinonen kirjoittaa toivovansa, että ”toivottavasti Sipilä keskiolutesityksensä tapaan perääntyy tästäkin”.

Mainos