Juha Sipilä: Suomella ja Saksalla on sama näkemys EU:n tulevaisuudesta

Pääministerin mukaan Suomi painottaa EU:n kehittämisessä tasapainoa kunnianhimon sekä realismin välillä.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi painottaa unionin kehittämisessä tasapainoa kunnianhimon sekä realismin välillä.

– Esimerkiksi Saksan kanssa näkemyksemme unionin tulevaisuudesta ja mahdollisesta eritahtisuudesta ovat hyvin samanlaiset. Eritahtisuus on jo toteutunut eurossa ja näin voi olla myös osassa puolustusyhteistyötä. Kuitenkin niin, että halukkaat maat voivat tulla mukaan myöhemminkin, Juha Sipilä sanoo valtioneuvoston tiedotteen mukaan.

EU-maiden päämiehet keskustelivat tänään Brysselissä unionin tulevaisuudesta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan luonnoksen sekä komission julkistaman keskustelupaperin pohjalta. EU:n yhteisistä tavoitteista on määrä antaa julistus Rooman sopimuksen 60-vuotispäivän yhteydessä maaliskuun lopulla.

– On panostettava työllisyyden ja talouskasvun tukemiseen. Meidän on poistettava kaupanesteitä yhteisiltä kotimarkkinoiltamme ja rakennettava aktiivisesti kauppasuhteita EU:n ulkopuolisiin maihin, Sipilä sanoo.

Mainos