Juha Sipilä ihmettelee politikointia laittomasti maassa olevien auttamisella

Auttamisesta ei pääministerin mukaan tehdä rikosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan jokainen ymmärtää, ettei paperittomien tai laittomasti maassa olevien auttamisesta aiota tehdä rikosta.

– Minua on vähän ihmetyttänyt se, että tämäntyyppisellä asialla politikoidaan, Sipilä totesi sunnuntaina Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Sipilä teki selväksi, että esimerkiksi majoittaminen on jatkossakin luonnollisesti sallittua.

– Me jokainen ymmärrämme, milloin se toiminta on viranomaisen päätöksen toimeenpanon estämistä ja milloin ei.

– Vaikealla asialla ei pitäisi politikoida. Meidän pitäisi sallia järkevä keskustelu. Ihmisillä pitäisi olla oikea käsitys siitä, että miten esimerkiksi tämä suomalainen turvapaikkaprosessi toimii ja että me luotamme siihen että niin maahanmuuttoviranomaiset kuin meidän oikeuslaitos tekevät siellä oikeita, perusteltuja, kansainväliseen oikeuteen – ihmisoikeuteen – perustuvia päätöksiä. Niitä meidän pitäisi pystyä kaikkien kunnioittamaan, hän selvitti.

Hallitus on esittänyt, että nykylainsäädännön riittävyys laittomasti maassa olon estämisessä tullaan selvittämään. Oppositiosta on kuultu budjettiriihen jälkeen jyrkkiä puheenvuoroja, joissa hallitusta on syytetty siitä, että se aikoo tehdä auttamisesta rikoksen.

– Auttamista pitää pystyä tekemään edelleenkin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ja se pitää erottaa tästä keskustelusta, pääministeri Sipilä linjasi.

Hänen mukaansa puhutaan sellaisesta tilanteesta, jossa turvapaikanhakija on saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen. Siinä tilanteessa poliisin tehtävä on ilmoittaa kielteinen turvapaikkapäätös kyseiselle henkilölle.

– Esimerkiksi tätä tilannetta ei saa estää. Se on mielestäni järkeenkäypää. Viranomaisten toiminta pitää pystyä sallimaan.

Sipilän mielestä keskustelussa on keskitytty vain pariin asiaan, kun toimenpiteitä on tehty ja esitetty paljon.

– Meidän pitää erottaa se, mikä on terrorisminvastaista toimintaa ja mitkä ovat pakolaisuuteen ja turvapaikan hakemiseen liittyviä toimia, hän sanoi.

Pääministerin mukaan tärkeintä on se, että luottamus suomalaisten viranomaisten päätöksiin säilyy ja että niitä kunnioitetaan.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)