Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo käyneensä Euroopan unionin budjettiin liittyviä keskusteluja jo pitkään päämiestasolla.
Komission on määrä antaa esityksensä budjettikokonaisuudeksi ensi keskiviikkona. Tähän liittyvien neuvotteluiden on arvioitu kestävän jopa yli vuoden.
– Suomen erityisolosuhteet niin alue-ja rakennepolitiikassa kuin maataloudessa on huomioitava. Ei ole hyväksyttävää, että maksuosuutemme kasvaisi, mutta keskeisiä prioriteettejamme ei huomioitaisi, Sipilä kirjoittaa blogissaan.
EU:n rahoituskehykset määritellään seuraavalle seitsemälle vuodelle. Sipilän mukaan EU:n budjetti kaipaisi kipeästi normien purkamista.
– Normien purusta meillä Suomessa on hyviä kokemuksia, toivottavasti saisimme laajennettua tätä urakkaa myös EU:n käytäntöihin, Sipilä pohtii.
Britannian EU-eron jättämä budjettiaukko on myös herättänyt paljon keskustelua.
– Olemme linjanneet, että pienempi EU tarkoittaa myös pienempää budjettia. Liian tiukkaa ylärajaa emme ole kuitenkaan halunneet budjetin koolle asettaa. Olemme katsoneet viisaaksi toimintatavaksi sen, että meillä on joustonvaraa neuvotteluissa, Sipilä toteaa.
– Päätavoitteemme neuvotteluihin on selvä: haluamme maksimoida EU:sta Suomelle palautuvat varat samalla kun haluamme pitää nettomaksumme kohtuullisena.
https://twitter.com/juhasipila/status/989482942845149185





