Lintilä toteaa Backmanin väittävän, ettei uskottavalle keskustelulle ole edellytyksiä, kun keskusta ei ole Backmanin mukaan esittänyt omaa vaihtoehtoaan hallituksen rakennepaketille.
– Jos Backman lukisi muutakin kuin SDP:n pää-äänenkannattajaa Demokraattia hän olisi huomannut, että keskusta on korostanut rakenneuudistusten tarvetta jo yli kaksi vuotta ja tehnyt omat esityksensä jo vuosi sitten, Lintilä sanoo.
– Backmanina en myöskään lähtisi puhumaan uskottavuudesta tilanteessa, jossa maassa on yli 300 000 työtöntä ja valtiolla kohta velkaa 100 miljardia euroa, Lintilä jatkaa.
Hänen mukaansa keskustan esittämiä rakenneuudistuksia ovat kasvurahasto, työurien pidentäminen ja sen osana päätös eläkeiän nostosta, sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen yksikanavaisuuden ja tietojärjestelmien yhtenäistämisen mahdollistava kotikunta-maakuntamalli, valtion infrayhtiön perustaminen sekä siirtyminen fossiilisesta tuontienergiasta kotimaiseen uusiutuvaan energiaan.
– Backman viittaa hyökkäyksessään Rukan lumiin. Jos menneitä halutaan muistella, niin Backmanin kannattaisi muistaa, miten SDP on pettänyt kaikki vaalilupauksensa kuntien valtionosuuksien lisäämisestä tasaverojen, kuntien pakkoliitosten ja Euroopan velkamaiden tukemisen vastustamiseen, Lintilä sanoo.
Hän huomauttaa myös, että rakennepaketin hyväksyessään SDP pyörsi viimeisenkin lupauksensa eläkeiän noston vastustamisesta.
– SDP hyväksyi tosiasiallisesti eläkeiän noston. Vain muodollinen päätös sysättiin myöhemmin tehtäväksi, tulkitsee Lintilä.
Lue myös: ”Keskustan passiivisuus taktinen veto”?