Tulosten mukaan suomalaisten jouluun valmistautuminen koostuu ensisijaisesti lahjojen hankinnasta ja kodin laittamisesta, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta.
Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa reilulta tuhannelta suomalaiselta tiedusteltiin, mitä asioita juuri hänen jouluun valmistautumiseensa kuuluu.
Jouluun valmistautumisessa korostuvat perinteiset asiat, joita suurimmaksi osaksi hoitavat naiset. Muun muassa lahjojen hankkiminen kuului ohjelmaan 72 prosentilla naisista ja 59 prosentilla miehistä. Myös kodin laittamisen sekä jouluruokien suunnittelun ja valmistamisen listasi jouluvalmisteluiksi huomattavasti suurempi osa naisista kuin miehistä.
Ainoan poikkeuksen teki joulukuusen haku, sillä sen jouluvalmisteluihinsa sisällytti 37 prosenttia miehistä ja 28 prosenttia naisista. Suurin ero löytyi sen sijaan leipomisessa, joka kuului joulunalusaikaan 59 prosentilla naisista, mutta vain 19 prosentilla miehistä.
Kaikkiaan naiset listasivat erilaisia valmistelutoimia miehiä huomattavasti suuremman määrän.
Kaikkien vastaajien keskuudessa suosituimmaksi jouluvalmistelutoimeksi nousi joululahjojen hankinta, mitä kertoi tekevänsä 65 prosenttia kaikista vastaajista.
Lahjojen hankinnan jälkeen seuraavaksi suosituimmat joulupuuhat tulosten mukaan olivat kodin siivous (57 % vastaajista) ja koristelu (53 % vastaajista).
Joka toinen kertoi myös hyvin perinteisten tekojen, eli haudoilla käynnin ja joulukorttien lähettämisen olevan osa jouluun valmistautumista.
Vain viisi prosenttia tutkimukseen vastanneista ilmoitti, ettei valmistaudu jouluun mitenkään.
Mitä asioita kuuluu sinun jouluun valmistautumiseesi?
• Lahjojen hankinta 65 %
• Kodin siivous 57 %
• Kodin koristelu 53 %
• Haudoilla käynti 50 %
• Joulukorttien lähettäminen 50 %
• Jouluruoan valmistaminen 50 %
• Kuusen koristaminen 49 %
• Joulurauhan julistuksen katsominen / kuuntelu 40 %
• Leipominen 39 %
• Jouluruoan suunnittelu 36 %
• Kuusen haku 32 %
Naiset TOP5: (N=526)
• Lahjojen hankinta 72 %
• Kodin koristelu 68 %
• Kodin siivous 67 %
• Joulukorttien lähettäminen 64 %
• Jouluruoan valmistaminen 60 %
Miehet TOP5: (N=640)
• Lahjojen hankinta 59 %
• Kodin siivous 47 %
• Haudoilla käynti 46 %
• Kuusen koristaminen 45 %
• Jouluruoan valmistaminen 40 %
Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin marraskuussa ja siihen vastasi 1166 15–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.