Verkkouutiset

Rokotuspiste Vantaalla. / LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

”Joulussa on riskinsä” – HUS-johtaja nopeuttaisi kolmansia rokotuksia

Lasse Lehtosen mukaan koronavirus voi päästä leviämään joulunajan tapaamisissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR arvioi parhaillaan, tulisiko Suomen laajentaa kolmansien koronarokotteiden antamista.

Vastaava päätös tehosteannoksista on tehty jo monissa muissa maissa. Taustalla on huoli yhä kiihtyvästä talviepidemiasta sekä keväällä annettujen rokotusten tehon hiipumisesta ajan myötä.

– Nopeuttaisin itse kolmannen koronarokotusten antamista muun muassa tulevan joulun takia. Joulun tapaamisissa on taas riskinä taudin leviäminen, Lasse Lehtonen kirjoittaa Twitterissä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee tällä hetkellä kolmatta rokoteannosta kaikille 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2. Toisesta annoksesta on oltava vähintään puoli vuotta aikaa.

Tehoste on lisäksi suositeltava voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä niille naisille ja 30-vuotta täyttäneille miehille, jotka ovat saaneet rokotteensa lyhyellä, alle kuuden viikon annosvälillä yli kuusi kuukautta sitten.

Lasse Lehtonen sanoo MTV:lle pitävänsä riskinä, että tauti leviää joulunaikaan kokoontumisissa, jos kahden piikin saaneiden rokotussuoja on alkanut heiketä. Haasteena on myös se, ettei 80 prosentin rokotuskattavuus vaikuta riittävän epidemian tukahduttamiseksi.

– Meillä sairaalat kuormittuvat edelleen sekä rokottamattomista potilaista, joita on suurin osa, mutta myöskin potilaista, joiden rokotussuoja alkaa pikku hiljaa hiipua. Rokotuskattavuuden ylläpito on keskeistä epidemian hallinnalle, Lehtonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)