Jouluna sää on epävakaista ja melko tuulista

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen yli liikkuu korkeapaineen selänne ja sää on poutaista ja melko kylmää koko maassa.

Jouluaattoaamuna lounaasta saapuu maahamme matalapaine sateineen. Samalla etelätuuli voimistuu ja sää lauhtuu. Lämpötilan nollaraja nousee Oulu-Joensuu -linjalle.

Maan lounaisosassa sataa pääasiassa vettä, muualla maassa sade tulee suurelta osin lumena tai räntänä. Jouluaaton sademäärät vaihtelevat 5 ja 10 millimetrin välillä. Lunta voi kertyä lähinnä maan keskivaiheille enimmillään kymmenen senttiä.

Sateet tulevat melko voimakkaan tuulen saattelemina, joten ajokeli huononee.

Jouluyönä sateet väistyvät vähitellen Suomen itäpuolelle ja sää muuttuu selkeämmäksi. Joulupäivää vietetään vaihtelevan pilvisessä säässä ja joitakin lumikuuroja voi vielä esiintyä siellä täällä.

Lämpötila on lähes koko maassa vähän pakkasen puolella, Lapissa pakkanen on paikoin kireämpää.

Tapaninpäivän osalta ennusteessa on Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä merkittävää epävarmuutta. Suomi kuuluu laajaan matalapaineen alueeseen ja on mahdollista, että Suomeen saapuu lounaasta voimakkaampia sateita ja tuulia.

Lumitilanne lähellä keskiarvoja

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan valkoinen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä Itä-Suomen pohjoisosassa. Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi valkoisen joulun todennäköisyys käy.

Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkoisia jouluja on keskimäärin kaksi kolmesta. Ahvenanmaalla ja Saaristomerellä keskimäärin vain joka toinen joulu on valkea. Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa noin 10–20 senttimetriä, lounaassa kuitenkin alle kymmenen senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on noin 20–40 senttimetriä.

Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa. Keskiviikkona lumetonta on etelärannikolla ja laajalti maan länsiosassa. Muualla maassa lumimäärä on lähellä pitkänajan keskiarvoja.

Mainos