Joulukaupan arvo on päivittäistavarakaupassa 200–250 miljoonaa euroa, mikä on noin 20 prosenttia tavallisen kuukauden keskiarvoa suurempi.
– Joulu on päivittäistavarakaupalle vuoden kiireisintä aikaa. Perinteet ovat ihmisille tärkeitä ja kuluttajat haluavat panostaa joulupöytään taantumasta huolimatta. Odotammekin ruokakaupan osalta kohtuullisen hyvää myynnillistä tulosta, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi.
Joulua edeltävällä viikolla myymälöiden myynti kasvaa noin 15–25 prosenttia.
Suosituin jouluruoka on kinkku, muita kestosuosikkeja ovat lanttu- ja porkkanalaatikko, rosolli sekä perunalaatikko. Kinkkuja myydään jouluksi noin 6–7 miljoonaa kiloa ja laatikoita noin 3 miljoonaa kiloa. Yli 90 prosenttia kaupoissa myytävistä kinkuista on kotimaisia.
Luomukinkkujen tarjonta on lisääntynyt ja Pro Luomun arvion mukaan suomalaisia luomukinkkuja on tänä vuonna markkinoilla yhteensä 120 000 kiloa. Luomun lisäksi pienet kinkut ovat lisänneet tasaisesti suosiotaan.
Myös uudemmat jouluruoat ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Esimerkiksi kalkkuna ja joulukalat ovat tärkeässä roolissa monessa joulupöydässä. Hedelmistä joulunaikaan ostetaan erityisesti punaisia omenoita, klementiinejä, rypäleitä ja taateleita. Myös viikunat ja granaattiomenat löytyvät usein joulun ostoslistalta.
Niin ikään leivonta on Luodon mukaan kasvattanut suosiotaan suomalaisten keskuudessa ja trendi näkyy myös jouluna. Joulun leivonnaisia tehdään nyt mielellään itse ja ostoskorista löytyykin usein erilaisia jauhoja, pähkinärouheita ja erikoissokereita. Myös maustettujen rahkojen käyttö jälkiruoissa on kasvussa.
Jouluaattona kaupat rauhoittuvat joulunviettoon pääsääntöisesti puolilta päivin. Joulupäivänä noin 330 pientä, alle 100 neliömetrin kauppaa ja huoltoaseman yhteydessä olevaa myymälää palvelee ruokaostosten tekijöitä. Tapaninpäivänä myös alle 400 neliömetrin myymälät saavat olla avoinna neljän tunnin ajan