Joulukuun työttömyysaste nousi 8,8 prosenttiin

Työttömiä oli viime vuoden joulukuussa 232 000, mikä oli 27 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyysaste oli 8,8 prosenttia, kun se edellisvuoden joulukuussa oli 7,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Työllisiä oli lähes saman verran kuin edellisvuoden joulukuussa.

Loka-joulukuussa 2014 työttömyysaste oli 8,4 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2013 vastaavalla ajanjaksolla. Työttömyysaste oli viime vuonna keskimäärin 8,7 prosenttia, kun se edellisvuonna oli 8,2 prosenttia.

Työllisiä oli viime vuoden joulukuussa 2 413 000, mikä oli hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 12 000 enemmän ja naisia 9 000 vähemmän kuin vuoden 2013 joulukuussa.

Työllisten määrä kasvoi hieman julkisella sektorilla ja väheni hieman yksityisellä sektorilla edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli joulukuussa 67,4 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden joulukuusta 0,8 prosenttiyksikköä 68,0 prosenttiin. Naisten työllisyysaste oli 66,8 prosenttia, ja se pysyi lähes ennallaan edellisvuoden joulukuuhun verrattuna.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden joulukuussa 232 000, mikä oli 27 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 128 000 ja naisia 104 000 henkeä.

Työttömyysaste oli joulukuussa 8,8 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 9,4 ja naisten 8,2 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 9,2 prosenttia.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 363 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 33 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 36 800:lla, työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Nuoria 15–24-vuotiaita oli joulukuussa yhteensä 649 000. Heistä työllisiä oli 238 000 ja työttömiä 59 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli joulukuussa 19,8 prosenttia, mikä oli 3,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 21,9 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2014 joulukuussa 1 455 000 henkeä eli 22 000 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 138 000, mikä oli 14 000 vähemmän vuoden 2013 joulukuuhun verrattuna.

Mainos