Joukkorahoituksella kerättiin viime vuonna rahoitusta yhteensä 153 miljoonaa euroa, kun vuonna 2015 määrä oli 70,5 miljoonaa euroa. Toissa vuonna markkinoiden koko oli 52 miljoonaa euroa.
Yrityksille tärkeitä rahoitusmuotoja ovat sijoitus- ja lainamuotoinen joukkorahoitus, ja ne ovat kasvaneet erittäin nopeasti
Valtiovarainministeriö arvioi, että markkinat kasvavat edelleen. Kasvua tukee muun muassa uusi joukkorahoituslaki, joka selkeyttää niin markkinatoimijoiden kuin sijoittajien oikeuksia ja velvollisuuksia. Laki tuo laina- ja sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen osaksi säänneltyjä rahoitusmarkkinoita.
Valtiovarainministeriö on tehnyt vuosittain kyselytutkimuksen markkinatoimijoille vuodesta 2014 alkaen. Sähköpostikyselyllä on tavoitettu valtaosa Suomen markkinoilla toimivista joukkorahoituksen välittäjistä.