Verkkouutiset

Tummaa suklaata. LEHTIKUVA

Jos uutinen tuntuu liian hyvältä, onko se liian hyvä ollakseen totta?

Kiinni jäänyt huiputtaja uskoo omaan valheeseensa, vaikka voissa paistettaisiin.

Kymmenen vuotta sitten tiedelehti International Archive of Medicine julisti: ”Se joka täydentää päivän ruokavaliotaan yhdellä levyllä tummaa suklaata, laihtuu 10 prosenttia enemmän kuin sellainen, joka elää ilman suklaata”. Suklaajutut levisivät hetkessä tiedotusvälineestä toiseen.

Vanha kyyninen journalistien lausahdus kuuluu: ”Hyvää stooria ei pidä koskaan tarkistaa”. Totuus pilaisi uutisarvon, ehkäisisi irtonumeromyyntiä ja klikkauksia. Juuri tästä syystä meidän on oltava varpaillamme. Tiedonvälitys janoaa sensaatioita ja samalla pelkää joutuvansa naurunalaiseksi.

Tuohon paikkaansa pitämättömään uutiseen olisi ollut hyvä lääke tarkistaa, mikä oli sen yhteydessä mainitun tutkimuslaitoksen maine. Selville olisi käynyt, ettei moista ”ruokavalio- ja terveysinstituuttia” ollut edes olemassa.

Uutisbluffi oli median kannalta enemmän kuin nolo. Tapaus oli kahden saksalaistoimittajan ideoima kupla. He tehtailivat tutkimuksen, joka vaikutti uskottavalta, ilman tieteellistä faktapohjaa. Koska maailmassa on tuhansia lehtiä, jotka julkaisevat tieteellisiä artikkeleita maksua vastaan, median ja suuren yleisön uutisnälkä pani kylmän aikaa vaativan kritiikin unholaan.

Ovela valehtelee, tyhmä uskoo

Lystikkään ”tietokirjan” koonnut Daniel Rydén on kustantajan mukaan ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut suosittuja aihepiiriin liittyviä teoksia, kuten Maailmassa on virhe ja Maailman pisin pajunköysi. Kuten tämänkin kirja, ne ovat rentoa ja hauskaa luettavaa, mutta kriittisin silmin tarkasteltuna vaikuttavat verrattain helpolla metodilla kootuilta.

Valitut sensaatiohuiputukset ovat olleet aikanaan kysyttyä uutispuuroa, mikä todistaa, että huiputtamisella on yhtä pitkä historia kuin ihmiskunnalla. On aina ollut niitä, jotka ovat kyenneet markkinoimaan lumoavasti runoiltuja houkutuksia. Ja on ollut aina niitä, jotka ovat halunneet uskoa jopa järjenvastaista puolivillaista tarinaa.

Suuriin hämäyksiin liittyy usein tietous ihmisten herkkäuskoisuudesta. Joissakin tapauksissa liikutaan jo suoranaisen salatieteen ja salaliittoasetelmien maastoissa. Tieteen termein liikkeellä olevat sanankäyttötaiturit osaavat yllyttää suuren yleisön epäilemään ns. virallista tietoa. Näin syntyvät rokotuksia ja yleisesti hyväksi katsottuja hoitomuotoja kohtaan. Sumutukset yllyttävät osan meistä luottamaan vain omiin harhakäsityksiimme.

Valtio ja huippuravintola – joita ei ollut edes olemassa

Osin sivistyneistöstä koostuneet ihmisryhmät on usein saatu houkuteltua hankkeisiin, jotka paljastuvat kohtuuttoman myöhään valheiksi. Kaksi sataa vuotta sitten Edinburghista lähti laiva, johon oli pakattu kaikki vuodeksi tarpeellinen ja jonka päämäärä oli St. Joseph. Se oli monin eri tavoin rakenneltu mielikuvitusmaa, jonne monia eri ammattikuntia edustanut joukko matkusti.

Kyse oli Poyanisista, jonne silloiseen elämäänsä kyllästyneet halusivat muuttaa. Se sijaitsi jonkin matkaa Hondurasista etelään, ja värvääjänä toiminut Sir Gregor MacGregor sai uskoteltua taidolla uudisasukkaita matkaan.

Kun porukka kohteeseensa – johonkin lättänään, kosteaan jokisuistoon – saapui, heitä odotti yllätys. Keskellä ei yhtään mitään, mutta heitä vastaan marssi samaan huiputukseen langennut, siellä jo kuukausia oleskellut ihmisjoukko. Tapauksesta lukiessa tulee mieleen pienemmän mittakaavan suomalainen utopisti, Matti Kurikka, joka hänkin perusti unelmasiirtokuntiaan sinne, tänne.

Ihmisten hyväuskoisuus on käsittämätön. Ravintolatoimintaan on liian usein liittynyt hyväuskoisiin kohdistuvia kikkailuja. Eräs ennätyksellisimmistä on kirjan mukaan huippuravintola The Shed, josta kaikkia halusivat varata pöydän, mutta jota ravintolaa ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Jos tuo oli pienen mittakaavan puhallus, samaa ei voi sanoa viinikaupan väärinkäytöksistä. Aivan liian paljon tarjolla olevista viineistä, joita maailmalla markkinoidaan, on jotakin muuta kuin mitä niiden väitetään olevan. Niiden kauppoihin liittyy sama häpeä kuin taiteenkin parissa. Rikkaat ostajat eivät kehtaa kertoa tulleensa petetyiksi ja paljastua näin rahansa sokaisemiksi tyhmyreiksi.

Suomalaisesimerkit puolivillaisia

Kuten monet kansainväliseen materiaaliin perustuvat kokoomateokset Maailman suurin hämäys sisältää nopsaan kyhätyn kokoelman suomalaisia esimerkkejä. Niitä on vain kolme, eivätkä ne juuri meikäläistä lukijaa innosta tutkimaan suuria puliveivauksia: Helsingin pelastaminen Josif Stalinin terroripommituksilta, vuoden 1925 Rajajoen lavastettu tulitaistelu ja Veli Sepän taideväärennykset.

Mitä Suomesta olisi sitten ollut muutakin kerrottavaa? Yksi olisi voinut olla suomalaisen oikeusjärjestelmän polvistuminen kansainvälisen tupakkateollisuuden edessä (tupakka on vaaratonta). Pyramidihuijaukset olisivat olleet nekin oivallisia varoituksen arvoisia. Ja jos vakavia halutaan löytää, Lappeenrannan kuvitellut jatkosodan teloitushaudat, johon monet kriittiset vaikuttajat menivät halpaan. Ja viihderintamalla vaikkapa Ruokolahden leijona. Itse epäilin tuohon sarjaan tuoretta draamaa tänne ajautuneesta mursusta ja epäilen yhä.

Oivallisia neuvoja on tarjolla, kun joku on valinnut sinut huijaustensa kohteeksi. Terve epäluulo ja luotettavan tiedon hankinta ovat pelastautumisen ensi edellytyksiä. Vaikeuksia silti voi tulla eteen: arvokkaan laatuviinin todellisuus paljastuu vasta, kun pullo on avattu ja asiantuntija sen on maistanut. Avaamattomia ”mittaamattoman” arvokkaita viinipulloja maailma on pullollaan.

Daniel Rydén: Maailman suurin hämäys. Historiallisia sumutuksia, huiputuksia ja petoksia. Atena 2022.

Uusimmat
MAINOS