Vesihuoltoverkoston saneeraaminen vaatii tulevina vuosina melkein miljardi euroa vuodessa. Se on kaksi kertaa summa, joka saneerauksiin käytetään nykyisin.
– Investointien tarve kasvaa todella voimakkaasti tulevaisuudessa, sanoo Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Seppälä.
Vesilaitosyhdistys laskee, että investointitarve nousee lähes 800 miljoonaan euroon vuodessa nykyisestä 400 miljoonasta eurosta. Tämän lisäksi lainsäädäntö on kiristymässä, mikä nostaa investointien tarvetta jopa sadalla miljoonalla eurolla. Laskelma ulottuu vuoteen 2040 saakka, eivätkä investointitarpeet senkään jälkeen käänny laskuun.
Kasvava saneeraustarve johtuu siitä, että Suomen vesijohto- ja viemäriverkosto ikääntyy. Verkosto on rakennettu melko lyhyessä ajassa 1960-luvulta lähtien, mikä tarkoittaa, että merkittävä osa siitä tulee korjattavaksi parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Sen jälkeen päästään saneeraamaan 80- ja 90-luvuilla rakennettua verkostoa.
Koska verkosto on rakennettu nopeasti muutaman vuosikymmenen kuluessa, pitää myös korjausinvestoinnit tehdä verraten lyhyessä ajassa.
– Kun rakentamiskäyrä on ollut jyrkkä, myös korjauskäyrä alkaa jyrkentyä, Seppälä sanoo.
Ongelma ei ole niinkään se, että itse vesijohtoputken materiaali vanhenisi ja hajoaisi. Muoviputkia alettiin käyttää jo 50 vuotta sitten, ja nykyisin asennettavat putket voivat kestää jopa 150 vuotta.
Sen sijaan muoviputkien asennustyöt tehtiin alkuvuosina usein huonosti.
– Ajateltiin, että kun tuli tiiviitä ja joustavia putkia, ne ovat autuaaksitekeviä, Seppälä sanoo.
Ensimmäisissä asennuksissa kaivettiin maa auki, laskettiin muoviputket kaivantoon ja usein kaadettiin jopa kiviä päälle. Nykyään ajatellaan, että koko putkirakenteella on merkitystä, ja ympäristötäytöillä varmistetaan, ettei putkeen kohdistu pistemäistä mekaanista rasitusta.
– Putkirikkoja on tullut paljon kelvottoman asennuksen takia.
Tällä hetkellä verkostoista saneerataan vain puoli prosenttia vuodessa. Se merkitsee, että putkien pitäisi kestää parisataa vuotta, jopa enemmän. Järkevä tahti olisi korjata 1–2 prosenttia verkostosta vuosittain, jolloin päästäisiin alle sadan vuoden uusiutumisaikaan, Seppälä sanoo.
Jos korjausinvestointeja ei tehdä, on vaara, että putkirikkojen määrä lisääntyy, hän muistuttaa. On myös arveltu, että epidemioiden määrä on kasvanut, mutta Seppälän mukaan yleensä kyse on ollut siitä, että pintavesiä on päässyt sekoittumaan vesijohtoveteen.
– Vähän vesiturvallisuudella pelotellaankin, mutta siihen ei pitäisi suhtautua huolettomasti. Kun verkoston kunto heikkenee, riskit lisääntyvät ja vesiturvallisuus heikkenee.
Kasvava saneeraustarve merkitsee, että asiakkaiden maksamia vesihuoltomaksuja pitää korottaa. Alalla puhutaan mieluummin vesihuoltomaksusta, johon kuuluvat sekä puhdasta että jätevettä koskevat maksut, koska termi osoittaa, että maksu tulee palvelusta eikä itse vedestä.
Jos omakotitalon vesihuoltomaksut ovat nyt 600–700 euroa vuodessa, korotus voi olla jopa 50–100 euroa. Kertakorotuksen sijaan korotuksia kannattaa tehdä useampana vuonna. Jos vesilaitos korottaa maksua joka vuosi vähän, vältytään suurilta yksittäisiltä korotuksilta, Seppälä laskee.
Laki sanoo, että vesihuollon kustannukset pitää kattaa vesimaksuilla ja että maksuja saa periä vain vesihuoltoon. Lakia kuitenkin tulkitaan väljästi, joten joissakin kunnissa maksuja on pidetty ”poliittisten tarkoitusperien” vuoksi matalampina kuin todellinen tarve vaatisi. Silloin kunta on käytännössä joutunut tukemaan veroilla kerätyillä varoilla vesihuoltoa. Usein tällaiset ovat pienten kuntien pieniä vesilaitoksia, joissa korjausinvestoinnit voivat tulevaisuudessa edellyttää rajujakin korotuksia vesimaksuihin.
Hankaluuksia voi myös odottaa kunnissa, joissa asukkaiden määrä vähenee nopeasti. Se merkitsee, että vesilaitoksen maksavien asiakkaiden määrä putoaa, mutta korjausinvestoinnit vaativat silti saman rahasumman.
On myös vesilaitoksia, joissa pohjavesi voidaan jakaa käyttäjille sellaisenaan ilman vedenkäsittelyä. Toiminta on siten ollut halpaa, koska ei ole tarvinnut rakentaa kalliita vedenkäsittelylaitoksia. Näissä kunnissa vedenjakeluverkoston kallis korjausinvestointi voi tulla ikävänä yllätyksenä.
– On totuttu siihen, ettei ole paljon kustannuksia, joten maksut on pidetty matalina. Kun verkostoa sitten korjataan, ei olekaan pelimerkkejä, kun ei ole kerätty reservejä, Seppälä sanoo.
Toisaalta isoissa kaupungeissa vesimaksut tuottavat ylijäämää, ja vesilaitos maksaa osan voitoistaan kaupungille. Se on eräänlaista piiloverotusta, Seppälä toteaa.
Lakimuutokset nostavat vesihuollon kustannuksia lähivuosina, Seppälä ennustaa. EU:n juomavesidirektiivi vaatii hallitsemaan paremmin veden laatuun liittyviä riskejä, ja direktiivin vuoksi Suomessa aloitellaan vesihuoltolakien uudistusta. Vesihuoltolaitosten täytyy jatkossa tuottaa enemmän tietoa asiakkailleen ja varmistaa, että investointeja tehdään riittävästi. Lähivuosina myös jäteveden käsittelyä pitää parantaa, ja siitä tullaan poistamaan nykyistä tehokkaammin esimerkiksi mikromuoveja ja lääkeaineita.
Vaikka kansalaisten vesimaksut kohoaisivat ja lasku tuntuisi maksaessa isolta, Seppälä muistuttaa, että vesihuolto on Suomessa edelleen halpaa. Hanasta laskettu vesi, sen poisjohtaminen ja jätevedenkäsittely maksaa alle sentin litralta, mutta silti monet ostavat kaupasta pullovettä neljän euron litrahintaan.
– Enkä yhtään vähättele esimerkiksi internetin tarvetta, mutta sen käytöstä maksetaan mukisematta enemmän kuin elintärkeästä vesihuollosta, Seppälä sanoo.
