Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että Suomi ei voi olla edistämässä siirtolaisuutta ummistamalla silmänsä ihmissalakuljettajien toiminnalta. Hän sanoi sitä ”iljettäväksi”.
Kokoomuksen Pertti Salolaisen mukaan tulisi puhua turvallisista alueista eikä maista. Soini vastasi Salolaisen todenneen ytimen: on turvallisia alueita, joille pitäisi voida palauttaa.
– Tämä on paitsi järkevää myös inhimillistä, Timo Soini sanoi.
Kokoomuksen Wille Rydman kysyi omassa kysymyksessään, mikä on tilanne Suomen saamisessa samalla tasolle muiden pohjoismaiden kanssa eli Irakin kanssa tehtävässä palautussopimuksessa.
Soini kertoi asiaa vietävän ”tarmolla eteenpäin”. Hänen mukaansa hallitus lähtee nimenomaan siitä, että turvapaikkaa todella tarvitsevien kanssa asiat selvitetään.
– Mutta meillä täytyy olla myös järjestelmä sitä varten, että jos ihmiset eivät tätä normia täytä – ja nyt on aivan ilmiselvää että kaikki eivät niin tee – niin heidät voidaan lain ja sopimuksen perusteella palauttaa, Timo Soini sanoi.
– Jotta turvapaikat menisivät todellisessa tarpeessa oleville. Ja saataisiin se voimakas signaalivaikutus sinne, että ei kannata maksaa itseään kipeäksi ihmissalakuljettajille ja rosvoille ja ottaa isoa riskiä, koska jos et normeja täytä, niin sinut palautetaan, Soini linjasi.
Wille Rydman kysyi myös, onko realistista odottaa palautussopimuksen saamista Somalimaan kanssa. Timo Soinin mukaan maiden turvalliset osat täytyy tutkia.
– Jos olet turvallisessa maassa, jos olet turvallisella alueella, jos sinulla ei ole hengenhätää – älä maksa salakuljettajille, älä maksa ihmiskauppiaille, koska sinut palautetaan. Tämä on hallituksen kristallinkirkas linja, Soini sanoi ”voimakkaasta signaalivaikutuksesta”.