”Jos päätöksiä ei synny, hallituksen on erottava”

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila vaatii pääministeri Jyrki Kataisen eroa, jos hallitus ei budjettiriihessä pysty kasvua ja työllisyyttä parantaviin päätöksiin.

– Siinä tapauksessa pääministerin on isänmaan edun nimissä jätettävä paikkansa, sanoi Anttila puheessaan Hämeenlinnan Elomessuilla lauantaina.

Anttila ryöpytti puheessaan myös valtiovarainministeri Jutta Urpilaista.

– Ministeri Urpilainen tuli valtiovarainministeriön omien budjettineuvottelujen yhteydessä julkisuuteen synkillä viesteillä ja tiukoilla vaatimuksilla. Hän oli selvästi kesän aikana päivittänyt tietonsa. Miksi vasta nyt? Ministeri Urpilainen on yli kaksi vuotta ollut tekemättä mitään konkreettista taloutemme uuden kasvun ja Suomen teollisen perustan uudelleen rakentamiseksi, Anttila sanoi. 

– Hallituksen leikkaus- ja verojenkorotuslinja johtaa Suomen kansantalouden kiihtyvään näivettymiseen. Nyt sama linja jatkuu ministeri Urpilaisen ensi vuoden budjettiesityksessä. Missä ovat esitykset katastrofaalisen tilanteen korjaamiseksi, Anttila kysyi.

 

Anttilan mukaan varsinkin pääministeri Kataisen ja kokoomuksen ajama kunta- ja sote-uudistus on sotkenut kuntakentän ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja kohtuuttomasti.

– Hallituksen toiminta on ollut vastuutonta valmistelun kulkiessa kriisistä toiseen. Näin taitamattoman toiminnan olisi demokratiassa pitänyt johtaa poliittisiin johtopäätöksiin hallituksessa, Anttila paukautti.

Mainos