Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen pohtii blogissaan, olisiko mielenterveysongelmista ja päihdeongelmista järkevämpää puhua häiriöinä tai sairauksina.
– Julkinen keskustelu, mediaa myöden, on kovin stigmatisoivaa – leimaavaa.
– Jos kysyisimmekin ”Mitä tälle ihmiselle on tapahtunut?”. Leimaavasta ongelmakeskeisyydestä päästäisiin näin toipumiskeskeiseen tapaan hahmottaa mielenterveyden ja päihteiden käytön haasteita. Ja tässä hyvin keskeisestä on niin sanottu traumainformoitu työote. Tämä tarkoittaa siis vaikeiden ja traumatisoivien elämänkokemusten vaikutusten ymmärtämistä ja suhtautumista näihin inhimillisesti ja myötätuntoisesti, Timo Heinonen toteaa.
Kokoomusedustaja kertoo keskustelleensa alan ihmisten kanssa haasteista.
– Sain vastauksen missä todettiin, että mielenterveys- ja päihdetyö olisi tärkeä saada kuulumaan kaikille. Ei enää niitä kommentteja: ”tämä ei kuulu meille!”. Oma ajatukseni on se, että toimit sitten varhaiskasvatuksessa, sairaalassa, poliklinikoilla, hammashoitolassa, koulussa, olisi mielenterveys- ja päihdetyö meidän kaikkien asia. Kaikki kohtaamme ihmisiä ketkä kamppailevat näiden asioiden kanssa. Jospa uskaltaisimme kysyä todella kysymyksen: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”, hän kirjoittaa.
Heinosen mukaan ihmisiä pitäisi kohdata siellä missä he ovat.
– Otettaisiin oikeasti mielenterveys ja päihteet puheeksi. Asiakas saattaa tulla vastaanotolle selkäkivun vuoksi, mutta taustalla saattaakin olla esimerkiksi yksinäisyyden aiheuttama masennus. Tai että uskallettaisiin rohkeasti kysyä alkoholin käytöstä, riippuvuus ei näy ulospäin eikä ihminen useinkaan sitä uskalla itse ottaa puheeksi.
– Moni kohtaaja ei uskalla kysyä, koska vastaus pelottaa. Kysyjän ei tarvitse olla mielenterveys- ja päihdetyön ammattilainen. Ratkaisuja ei tarvitse heti lähteä etsimään. Puheeksi otto on jo yksi interventio. Liian usein ihminen asiantuntijoiden mukaan sanoo, että kannabiksen käytöstäni ei ole kukaan koskaan kysynyt.
Heinonen pohtii, että sote-alan ammattilaisilla saattaa olla niin sanottua lokeroajattelua.
– Kysymys taitaa olla asenteesta, tavasta rajata työtään ja omasta ammatillisesta identiteetistä. Hyvinvointialueilla on vielä todella pitkä matka tähän yhteisesiintyvyyden kanssa työskentelyyn. Työntekijöistä on pulaa tälläkin saralla, mutta olen erittäin surullinen siitä, että matalia kynnyksiä poistetaan työntekijävajeen vuoksi. Hyvinvointialueilla tulisi tarjota matalan kynnyksen palveluita ja tuoda ihmiset ihmisen avuksi, kun halu muutokseen on tullut, hän kirjoittaa.
Kokoomusedustajan mukaan myös avun löytäminen ja saanti takkuavat.
– Lääkehoitoihin panostetaan ja verkkoterapioihin. Mutta viestit kentältä kertovat, niihin eivät heikommassa asemassa olevat pääse, koska he eivät pääse hoidon piiriin. Oma toimintakyky ei riitä ja apua ei ole saatavilla, hän kirjoittaa.
– Nettiterapiat ovat hyviä silloin, kun oireet ovat lieviä tai keskivaikeita. Usein tarvittaisiin katkaisua, kuntoutusta, avohoitoa, että tällaiseen pystyisi sitoutua. Mihin on kadonnut hoitopolkuajattelu? Eivät nämä haasteet ole hetkessä syntyneet ja toipuminen kestää saman verran. Oikoteitä ei taida olla.
Heinonen hyödyntäisi nykyistä paremmin kokemusosaajia, jotka työskentelisivät yhdessä ammattilaisten kanssa. Kansanedustaja kehittäisi myös täydennyskoulutusta, joilla voidaan syventää osaamista, tuoda työyhteisöihin uusia toimintamalleja ja päivitettyä tietoa ja innostusta mielenterveys- ja päihdetyöhön.
– Täydennyskoulutustahan tehdään jo nyt oppisopimuksena. Tämä on työnantajille maksutonta, jos työntekijä on yli 30 tuntia viikossa työsuhteessa, hän kertoo.
– Täydennyskoulutus toisi mukanaan alan kehittämisen, ja se on maksuton tapa täydentää työntekijöiden osaamista. Koulutusten tarjoajat tekevät paljon yhteistyötä työpaikkojen kanssa, ja täydennyskoulutusten anti voisi olla työpaikoille juuri tämä mielenterveys- ja päihdetyön yhteisesiintyvyyden juurruttaminen osaksi toimintamalleja työtiimeissä.