– Jos ei olisi mafian ja politiikan kytköstä, ei olisi mafiaakaan. Sen todistavat mafiatutkimukset Roomassa, Rosy Bindi sanoi tiistaina Palermossa tilaisuudessa, jossa muisteltiin Sisilian maakuntahallituksen puheenjohtaja Piersanti Mattarellan murhaa 35 vuotta sitten.
Sisilian mafia Cosa Nostra murhasi kristillisdemokraattista puoluetta edustanen Mattarellan 6. tammikuuta 1980 Palermossa, koska hän halusi siivota maakunnan hallintoa mafiasta. Seitsemän Cosa Nostran komission päällikköä on tuomittu murhan toimeksiannosta, mutta tappajia ei ole saatu koskaan kiinni.
– Jos Mattarellaa ei olisi murhattu, Sisilia olisi tänään toisenlainen, Bindi sanoi yleisradioyhtiö RAI:n mukaan. Bindi edustaa maan päähallituspuoluetta, vasemmistolaista Demokraattista puoluetta, jonka puheenjohtaja hän oli 2009-2013.
Hänen mukaansa Etelä-Italian ongelma on se, että ”sillä ei ole johtavaa luokkaa, joka olisi omistautunut asiaan kuuluvalla tavalla mafianvastaiseen taisteluun”.
Bindi toivoi myös, että tänä vuonna Cosa Nostran päälliköiden päällikkö Matteo Messina Denaro saataisiin vihdoin kiinni.
– Sanotaan, että rinki mafiapomo Matteo Messina Denaron ympärillä kiristyy. Toivotaan, että hänen piileskelynsä päättyy vuonna 2015.
Castelvetranon mafiaperheen pomoa, Trapanin provinssin korkeinta mafiajohtajaa ja Cosa Nostran päälliköiden päälliköksi arveltua Messina Denaroa on etsitty vuodesta 1993 lähtien. Hän on maailman kymmenen etsityimmän rikollisen listalla.