Sdp:n kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan kysymyksen mukaan ”Suomessa raiskausta ei vieläkään tarkastella uhrin suostumuksen puutteen kautta, vaan se määritellään sen mukaan, onko väkivaltaa käytetty”.
– Turun hovioikeuden tapaus, jossa 10-vuotiaan tytön raiskaus tulkittiin ”vain” lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi osoittaa, millaisiin vaikeuksiin voi johtaa raiskauksen mieltäminen pelkästään väkivallan käytön kautta, kysymyksessä todetaan.
Nykyisessä lainsäädännössä raiskauksen keskeinen tunnusmerkki on Elorannan mukaan teon yhteydessä käytetty väkivalta. Käytännössä teko määritellään hänen mukaansa raiskaukseksi vain, mikäli sen yhteydessä on käytetty väkivaltaa tai sen uhkaa.
– Lainsäädännön tulee viestiä, että ihmisoikeusnäkökulmasta raiskaus itsessään on väkivaltaa, Eloranta toteaa.
– Seksuaalirikokset eivät ole satunnaisia yksilöiden tekoja, vaan ne ovat myös ilmiöinä yhteydessä yhteiskunnassa vallitsevaan ilmapiiriin ja sukupuolten asemaan. Normatiivisen säätelyn tarve on suuri myös siksi, että raiskaus on ainutlaatuinen rikos kohdistuessaan vaurioittavasti uhrin henkilökohtaisimpaan alueeseen, seksuaalisuuteen. Suostumus raiskauksen kriteerinä antaisi selvän yhteiskunnallisen viestin siitä, että seksuaalisessa väkivallassa ja raiskauksessa on kyse yksilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksesta.
Kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan mukaan Istanbulin sopimuksessa raiskaus kuvataan ilman uhrin suostumusta tapahtuvaksi sukupuoliyhdynnäksi ja raiskaus nähdään pitkälti suostumuksen vastaiseksi teoksi. Hänen kysymyksensä ministerille kuuluu ”mitä hallitus aikoo tehdä, jotta suostumuksen puute nostetaan raiskauksen määritelmän ytimeen Suomen rikoslaissa”.