”Jopa Vladimir Putin kalpenee ” – näin toimii Valko-Venäjän KGB

Valko-Venäjän turvallisuuspalvelun lonkerot ulottuvat brittiasiantuntijan mukaan laajalle.

Valko-Venäjän totalitaariselle luonteelle on ollut professori Mark Galeottin mukaan luonteenomaista, että maa ei ole edes teeskennellyt uudistavansa turvallisuuskoneistoaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

– Sen sijaan Neuvostoliiton valtiollisen turvallisuuskomitean eli KGB:n paikallinen osasto vain muuttui Valko-Venäjän KGB:ksi niin sulavasti, että hädin tuskin edes logoa vaihdettiin, maailman johtaviin Venäjä-asiantuntijoihin lukeutuva Galeotti sanoo The Spectator -lehdessä.

Diktaattori Aljaksandr Lukašenka käyttää hänen mukaansa maansa turvallisuuspalvelua sekä tiedustelutoimintaan ulkomailla että poliittisen opposition vainoamiseen kotimaassa tavoilla, joiden rinnalla jopa Venäjän presidentti Vladimir Putinkin kalpenee.

Äskettäinen operaatio, jossa Valko-Venäjän ilmavoimien hävittäjä pakotti kahden EU-maan välisen Ryanairin lennon FR4978 laskeutumaan Minskiin koneessa olleen valkovenäläisen oppositioaktivistin pidättämiseksi, oli mitä todennäköisimmin KGB:n suunnittelema ja osin toteuttama. Sittemmin muun muassa Puolassa oleskelevien Lukašenkan hallinnon arvostelijoiden on varoitettu saattavan joutua KGB:n toimien kohteeksi.

Lähtöpassit vakoojille

Jokaisen Valko-Venäjän suurlähetystön yhteydessä toimii Galeottin mukaan KGB:n tiedusteluasema, rezidentura, jotka asemamaahan kohdistuvan vakoilun lisäksi seuraavat maassa elävien valkovenäläisten – ja erityisesti mahdollisten oppositioaktivistien – toimia.

Aktivismiksi riittää hänen mukaansa vaikkapa muutaman euron lahjoitus riippumattomalle valkovenäläislehdelle tai Lukašenkaa kritisoiva kommentti sosiaalisessa mediassa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kaikki nämä kirjataan ylös ja raportoidaan eteenpäin yhä vainoharhaisemmaksi muuttuneeseen Minskiin, Galeotti sanoo.

Vaikka tiedustelun maailmassa ei liene kovin liioiteltua väittää kaikkien vakoilevan kaikkia, toimintaa kuitenkin hänen mukaansa sääntelee tietty vakiintunut etiketti, josta Valko-Venäjä näyttää nyt viis veisaavan.

– Yritykset toteuttaa kotimaista sortoa vieraiden valtioiden maaperällä ovat loukkaus kansallista suvereniteettia ja perustavanlaatuista säädyllisyyttä kohtaan, Galeotti toteaa.

Yksittäisten diplomaattien karkotukset eivät hänen mielestään vastatoimeksi enää riitä, vaan nyt on aika puhdistaa Valko-Venäjän ulkomailla olevat rezidenturat kokonaisuudessaan.

– Tämä ei olisi vain selkeä viesti siitä, että Lukašenkan ei sallita viedä sortoaan ulkomaille, vaan myös raskas takaisku KGB:n ulkomaiselle toimintakyvylle. Se voi toki pyrkiä käyttämään muita toimijoita, mutta ilman diplomaattista koskemattomuutta nämä voidaan kiinni jäätyään saattaa oikeuteen ja tuomita vankilaan, Galeotti painottaa.

Toisin kuin talouspakotteiden asettamisella, KGB-upseerien karkottamisella ei edes olisi lännelle juuri minkäänlaista hintaa.

Mainos