Kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii tiedotteessaan, että EU:n tukipolitiikassa aletaan painottaa nykyistä huomattavasti enemmän tuotantoeläinten kasvatusolosuhteita sekä tauti-, lisäaine- ja antibioottivapautta.
Hänen mielestään on kohtuutonta, että suomalaiset tuottajat tuottavat korkeilla eettisillä ja ekologisilla kriteereillä ruokaa samaan aikaan, kun Puolasta tai Brasiliasta voidaan tuoda maahan ”aivan mitä tahansa moskaa”.
– Sitten joku vielä kehtaa valittaa, että ”suomalainen liha on kallista”. No on tietysti kalliimpaa, koska se on terveellistä ja turvallista! EU:n tukipolitiikan tulisikin painottua siihen, että saadaan kuluttajille tällaista ravintoa, eikä mitään puolalaista roskaa.
Kärnä nostaa esiin tapauksen, jossa Puolassa valmistetuista Pirkka kananugeteista löytyi salmonellaa.
– On aivan uskomatonta, että näitä skandaaleja paljastuu jatkuvasti. Tällä kertaa tämä tapahtui vieläpä EU:n sisällä. Pahinta kuitenkin on, että emme edes tiedä onko kyseessä puolassa kasvatettu broileri, vaan nugetit on vain valmistettu siellä. Kyseessä saattaa aivan hyvin olla vaikkapa Thaimaasta Puolaan tuotu salmonellaerä broileria, hän sanoo.