Kenraalimajuri Petri Hulkon mukaan suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä perustuu pragmaattisuuteen.
– Perusteluihin ei vaadita laajaa tieteellistä tutkimusta eri järjestelmien sopivuudesta tai sopimattomuudesta Suomelle, heinäntekojärki riittää, maavoimien komentaja Hulkko kirjoittaa blogissaan.
Hulkko toteaa, että jokaista Suomen neliökilometriä puolustaa teoreettisesti vain noin 16 asukasta – lapset ja vanhukset mukaan lukien.
– Johtopäätöksenä tosiasioiden pohjalta voidaan todeta, että Suomen kokoista ja väestömäärältään niukkaa valtiota ei voi puolustaa kuin suomalaiseen asevelvollisuuteen perustuvalla laajan reservin turvaavalla järjestelmällä, hän jatkaa.
Maavoimien komentaja ottaa kirjoituksessaan kantaa myös puheisiin naisten asevelvollisuudesta. Hänen mukaansa suomalaista asevelvollisuutta moititaan joissakin yhteyksissä epädemokraattiseksi, koska se koskee pakollisena vain miehiä.
– Vuodesta 1995 lähtien naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus on mahdollistanut kaikille naisille yhdenvertaisen mahdollisuuden suorittaa asepalvelus yhdessä miesten kanssa.
Miehiä koskeva asevelvollisuus taas on Petri Hulkon mukaan enemminkin demokratian ilmentymä.
– Jokainen miespuolinen suomalainen on taustastaan riippumatta asevelvollinen ja aloittaa palveluksensa täsmälleen samalta viivalta kuin muutkin.
Hulkko muistuttaa, että nykyjärjestelmä riittää tuottamaan riittävät sodan ajan reservit ja nykyresurssit on myös mitoitettu tälle järjestelmälle.
– Naisten ja miesten yhtäläinen asevelvollisuus vaatisi karkeasti resurssien kaksinkertaistamista niin henkilöstön, materiaalin kuin infrastruktuurin suhteen. Tähän ei liene valmiutta valtiontalouden näkökulmasta.