”Jokaisella suomalaisella on valtion velkaa henkilöauton verran”

Valtion velan 100 miljardin raja ylittyy torstaina.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä on huolissaan valtion velan kasvavasta määrästä.

– Velan määrä puistattaa, mutta sitä suurempi ongelma on talouskasvun puute. Ainoa ratkaisu on nopea siirtyminen pohjoismaiseen markkinatalouteen, jossa annetaan enemmän tilaa yrittämiselle ja työnteolle, kommentoi Risto E. J. Penttilä tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskuskauppakamari asetti velkakellon näkyville helmikuussa 2015. Siitä lähtien uutta velkaa on kertynyt yli puoli miljoonaa euroa tunnissa.

Valtion velan 100 miljardin raja ylittyy torstaina 26.11.2015 iltapäivällä kello 15.35. Velkakello on esillä kauppakamarien Rytminmuutos-tapahtumassa Finlandia-talolla.

Suomen valtio ottaa joka minuutti noin 10 000 euroa uutta velkaa. Vuorokaudessa tämä tekee 14,5 miljoonaa.

– Jokaisella suomalaisella on valtion velkaa henkilöauton verran, Penttilä kiteyttää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen talouden kasvunäkymät ovat teollisuusmaiden alhaisimpia. Syynä ovat väestön ikääntyminen ja se, että Suomesta on pitkään jatkuneen laman aikana kadonnut merkittävä määrä teollista tuotantoa.

Velkakello on esillä kauppakamarien Finlandia-talolla järjestämässä Rytminmuutos-tapahtumassa, johon osallistuu noin 500 elinkeinoelämän vaikuttajaa ympäri Suomea.

Finlandia-talolla on esillä näyttö, jonka kautta median edustajat voivat seurata velkakellon tikittämistä yli 100 miljardin.

Mainos