Jokainen täysi-ikäinen suomalainen pisti RAY:n peleihin 87 euroa

Täysi-ikäinen suomalainen kulutti Raha-automaattiyhdistyksen peleihin keskimäärin 87 euroa vuoden alkupuoliskolla.

Ahkerimmin tammi–kesäkuussa pelattiin Kymenlaaksossa Virolahdella, jossa yhdellä aikuisella kului Raha-automaattiyhdistyksen tarjoamiin peleihin 192 euroa. Toiseksi eniten RAY:n pelejä pelattiin Kanta-Hämeen Forssassa, 164 euroa aikuista kohden. Kolmannella sijalla on Etelä-Savon Pertunmaa, jossa yhtä aikuista kohti pelattiin 148 euroa.

– Pelaamistilastoissa erottuvat ne kunnat, jotka sijaitsevat vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla tai joissa on paljon vierailijoita, esimerkiksi lomalaisia. Pelien tuotto on siis paikallisen pelikulttuurin ja matkailun summa, kertoo liikepaikkojen johtaja Jari Kivelä RAY:stä.

Aiemmasta tilastoinnista poiketen pelaamislukuun on nyt laskettu mukaan kaikki RAY:n tarjoamat pelit, eli raha-automaatit ja pöytäpelit yrityskumppaneiden tiloissa, pelisaleissa, Casino Helsingissä sekä netissä. Aiempina vuosina pelaamislukuihin on laskettu ainoastaan pelisaleissa ja kumppanitiloissa olevat raha-automaatit.

Laskentatavan muutoksesta huolimatta samat kunnat ovat pysyneet kärkisijoilla. Vuoden takaisessa tilastossa kärkeä piti nimittäin sama kolmikko järjestyksessä Virolahti, Pertunmaa ja Forssa.

Nyt pelaamislukua verrataan myös ensimmäisen kerran aikuisväestön määrään, kun ennen sitä on verrattu koko väkilukuun.

Raha-automaattiyhdistyksen koko liikevoitto käytetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen sekä sotaveteraanien tukemiseen. Tänä vuonna RAY-avustusta saa noin 800 sosiaali- ja terveysalan järjestöä liki 1 700 eri kohteeseen yhteensä 308 miljoonaa euroa.

Yhteensä suomalaisen hyvinvoinnin tukemiseen käytetään RAY-rahaa noin 420 miljoonaa euroa.

Tänä vuonna avustuksia suunnataan aiempaa enemmän lapsi- ja perhetyöhön sekä maahanmuuttajien ja omaishoitajien tukemiseen. Järjestöjen avustuspotista 5,8 miljoonaa euroa satsataan RAY:n Paikka auki -avustusohjelmaan, jonka tavoitteena on tukea erityisesti vaikeasti työllistyviä ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria.

Mainos