Joka viides SAS:n ruotsalainen matkustamotyöntekijä sairaana

Lähes viidesosa pohjoismaisen lentoyhtiö SAS:n ruotsalaisista matkustamotyöntekijöistä sairastaa. Syyksi arvellaan vajaa vuosi sitten voimaan tullutta työsuunnitelmaa.

Dagens Nyheter muistuttaa, että viime vuoden marraskuun lopulla lentoyhtiön työntekijöiden työehtoja heikennettiin merkittävästi yhtiön pelastamiseksi konkurssilta. Matkustamotyöntekijöiden työsuunnitelmaa sanotaan tietokoneen tulosteeksi, joka ei ota huomioon sitä, kuinka ihminen toimii.

– Tietokone sylkäisi ulos suunnitelman, joka on optimaalisin yhtiölle, nimettömänä pysyttelevä työntekijä sanoo lehdelle.

Seurauksena olivat laajat sairauslomat, varsinkin juuri matkustamohenkilökunnan keskuudessa. Kukaan ei ääneen puhu ”vilttikuumeesta”, mutta niin Ruotsissa kuin Norjassakin matkustamohenkilökunnan sairauslomien määrä kasvoi yli normaalin. Ruotsissa sairaana on 17-18 prosenttia eli lähes joka viides.

DN:n käsiinsä saamaa tietoa ei kiistetä, mutta sitä ei yhtiön tai ammattiliittojen puolelta virallisesti vahvistetakaan.

– Emme omista lukuja, mutta saamasi vaikutelma pätee. Ruotsissa sairauslomien määrä on kaksinkertainen verrattuna Tanskaan, muuan ammattiliiton työntekijä sanoo lehden toimittajalle.

SAS:n konsernijohtoon kuuluva Henriette Fenger Ellekrog vahvistaa tiedon. Hänkään tosin ei kerro tarkkoja lukuja.

– Sairauslomaluvut ruotsalaisen matkustamohenkilökunnan keskuudessa ovat korkeammat kuin SAS:n muun henkilökunnan keskuudessa. Ne ovat myös korkeammat kuin työmarkkinoilla keskimäärin, hän vahvistaa.

Yhtiön työntekijät moittivat pitkiä työaikoja, huonoja yöunia sekä heikkoja mahdollisuuksia taukoihin.

Mainos