Suurella osalla lihavuus alkaa jo lapsuudessa, mutta lihominen on todennäköistä myös normaalipainoisille lapsille.
Tulokset perustuvat viiden väestötutkimuksen ja 42 000 lapsen ja aikuisen terveystietoihin ja niistä tehtyihin mallinnuksiin.
Tulosten perusteella lihavuus tulee olemaan merkittävä terveysongelma huomattavalle osalle tämän päivän lapsista. Suurimmassa vaarassa ovat jo lapsuudessa lihoneet. Kaksivuotiaana lihavista kolme neljäsosaa on lihavia myös 35-vuotiaana, tutkijat arvioivat.
Ennuste on vielä heikompi lapsilla, joiden lihavuus on merkittävän suurta. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, todennäköisesti myös normaalipainoisista lapsista ja nuorista puolet on lihavia 35-vuotiaana.
Mahdollisesti jopa kaksi miljardia ihmistä eli noin kolmannes koko ihmiskunnasta on ylipainoisia tai lihavia, ja varsinkin lasten lihavuus on yleistynyt.
Suomalaisista työikäisistä joka viides on lihavia ja vielä useammat lievemmin ylipainoisia. Vuoden 1980 jälkeen aikuisten lihavien määrä on lähes kaksinkertaistunut ja lihavien lasten ja nuorten määrä mahdollisesti jopa kolminkertaistunut.
Tutkimustulokset on julkaistu New England Journal of Medicine-lehdessä ja niistä raportoi Uutispalvelu Duodecim.