Intohimoinen omistajuus -kyselytutkimuksen teki Taloustutkimus Oy Suomalaisen työn liiton, MTK:n , Perheyritysten liiton, SOK:n ja Teoston toimeksiannosta. Kohderyhmä oli 15-79 -vuotiaat suomalaiset. Internetin paneelitutkimuksessa vastaajamäärä oli 1 001.
Kyselyn mukaan 44 prosenttia suomalaisista katsoo, ettei valtionyhtiöitä tulisi yksityistää lisää. 46 prosenttia katsoo, että joitakin valtionyhtiöitä tulisi yksityistää. Heidän joukossaan kolme prosenttia yksityistäisi kaikki valtionyhtiöt.
Kolme neljästä katsoo, että yrityksen omistajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu verojen maksaminen Suomeen ja työpaikkojen säilyttäminen. Kannattavuudesta huolehtimista pitää tärkeänä 44 prosenttia.
Yrityksen omistamisen merkittävimpinä motiiveina pidetään itsensä toteuttamista (64 prosenttia vastaajista), itsensä työllistämistä (61 prosenttia) ja rikastumista (45 prosenttia).
Puolet kansalaisista pitää kaikkein pysähtyneimpinä kuntien ja valtion omistamia yhtiöitä.