Joka toinen suomalainen huolissaan sähkön riittävyydestä

Joka toinen suomalainen on huolissaan siitä, että Suomessa käytetystä sähköstä yli viidesosa tuodaan ulkomailta.

Peräti 40 prosenttia kansalaisista haluaisi lisätä kotimaista sähköntuotantoa, vaikka se nostaisi sähkön hintaa Suomessa, selviää Paikallisvoima ry:n tuoreesta kyselytutkimuksesta,

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin varautuneet sähkökatkoihin. Kyselyyn vastanneista 51 prosenttia kertoi varautuneensa siihen, että sähköt ovat poikki yli kaksi tuntia muutaman kerran vuodessa. Vastaajien välillä ei näy juurikaan alueellisia eroja, mutta alle 30-vuotiaat ovat varautuneet katkoihin hieman harvemmin kuin yli 30-vuotiaat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kolme neljästä vastaajasta on sitä mieltä, että sähköt voivat olla kerrallaan poikki kolme tuntia tai vähemmän. Pidemmästä katkosta koituisi vastaajien mielestä kohtuutonta haittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyselytutkimuksen mukaan tärkein tekijä sähkön myyjän valinnassa on hinta. Toiseksi tärkeimmäksi valintakriteeriksi nousi sähköyhtiön kotimainen omistus. Vastaajista 28 prosenttia sanoi kotimaisen omistuksen olevan merkittävä tekijä sähköyhtiön valinnassa. Jaetulle kolmannelle sijalle nousivat sähkön tuotantotapa ja sähköyhtiön paikallisuus.

Suomalaiset kilpailuttavat sähkösopimuksiaan huomattavasti useammin, kuin sähkönmyyjän vaihtoluvut kertovat. Vastaajista 43 prosenttia kertoi kilpailuttaneensa sähkösopimuksensa kahden viime vuoden aikana. Jopa joka toinen oli tehnyt sähkönmyyjien hintavertailua samana aikana.

Tutkimuksen toteutti YouGov Finland syyskuun alussa. Tiedot kerättiin web-kyselynä, ja sen kohderyhmään kuuluivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Kokonaisvastaajamäärä on 1006. Tuloksissa luottamusväli on noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mainos