Lisäksi lähes sata miljoonalla tytöllä ei ole lain suojaa varhaiselle avioliitolle. Tämä todetaan kansainvälisenä tyttöjen päivänä julkaistussa Pelastakaa Lasten ja Maailmanpankin katsauksessa.
Yhä useammat maat nostavat lainsäädännössään avioliiton alaikärajaa tai poistavat määräyksiä, jotka esimerkiksi sallivat alaikäisen naimisiinmenon vanhempien tai tuomioistuimen poikkeusluvalla.
Lakien täytäntöönpano on kuitenkin käytännössä hyvin vaikeaa. Enemmän kuin kaksi kolmannesta kaikista varhaisista avioliitoista toteutuu voimassa olevista rajoituksista ja kielloista huolimatta. Vaikka osa näistä avioliitoista on epävirallisesti solmittu, useimmat olisivat silti laittomia.
Sen lisäksi, että lakien toimeenpano voi olla puutteellinen, voi maallisen lainsäädännön yhteys uskonnolliseen lainsäädäntöön sekä perinteisiin ja käytäntöihin olla heikko. Syvään juurtuneiden käytäntöjen ja uskomusten myötä yhteisöissä toimivat johtajat ja mielipidevaikuttaja voivat yhä kannattaa laittomiakin käytäntöjä.
− Varhaiset avioliitot rikkovat lapsen oikeuksia hyvin monella eri tapaa. Lapsiavioliittoihin liittyy usein eri hyväksikäytön muotoja, joissain tapauksissa myös väkivaltaa. Alaikäisinä naitetut tytöt voivat myös altistua merkittäville raskauteen ja synnytyksiin liittyville terveysriskeille sekä sukupuolitaudeille, sanoo Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.
Erityisenä ongelmana on, että alaikäisen tytön mennessä naimisiin, päättyy myös koulunkäynti. Koulutuksen keskeyttämisellä on usein kauaskantoiset seuraukset.
− On selvää, että tyttöjen ja poikien yhtäläiset mahdollisuudet kasvuun, kehitykseen sekä menestymiseen eivät toteudu ilman että lapsiavioliitot saadaan loppumaan kaikkialta, toteaa Haaranen.
Länsi- ja Keski-Afrikka ovat alueita, joissa varhaiset avioliitot ovat hyvin yleisiä. Alueen maissa solmitaan vuosittain 1,7 miljoonaa avioliittoa, joissa on rikottu kansallista lainsäädäntöä avioliiton alaikärajoista.
Muodollisen avioliiton ulkopuolella tapahtuvat teiniraskaudet muodostavat myös merkittävän ongelman monissa alueen maissa. Raskaudet ovat usein seksuaalisen väkivallan tai muun hyväksikäytön seurausta. Nämä rikkomukset jäävät usein rankaisematta.
Pelastakaa Lasten ja Maailmanpankin analyysi osoittaa selvästi sen, että ongelman ratkaisemiseksi vaaditaan pikaisia ja aiempaa tehokkaampia toimia. Avioliiton lailliseksi alaikärajaksi on määriteltävä 18 vuoden ikä ja kaikki poikkeukset on poistettava.
Lisäksi on laadittava kansallisia strategioita sekä yksilöitävä tehokkaita toimenpiteitä, joilla esimerkiksi tytöt saadaan pysymään koulussa sen sijaan että avioliitto nähdään ainoana vaihtoehtona.