Työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä 2020 -hankkeen teettämä kyselytutkimus tutki suomalaisten työntekijöiden ja työnantajien luottamusta toisiinsa sekä yleisemmin työmarkkinoihin.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset työntekijät luottavat toisiinsa ja tekevät mielellään yhteistyötä kollegoidensa kanssa. Luottamus työnantajiin ei kuitenkaan ole työntekijöiden joukossa yhtä vankkaa.
24 prosenttia kyselyyn vastanneista työntekijöistä ei luota työnantajaansa. Tämän lisäksi yli kolmasosa työntekijöistä kokee, että esimiehet pimittävät tietoa työntekijöiltään.
Työnantajat kuitenkin luottavat työntekijöihinsä vahvasti. Kolme neljästä työnantajasta ei myöskään pidä työntekijöitään epämotivoituneina. Esimiesten mukaan on äärimmäisen tärkeää, että työntekijöihin voi luottaa.
Tehdyissä sopimuksissa pysyminen, oma toimiminen luottamuksen arvoisesti ja samojen sääntöjen soveltaminen kaikille ovat vastanneiden mukaan luottamuksen tärkeimmät tekijät.
Työntekijöiden riittävä vapaus toteuttaa itseään koettiin kyselyssä vähiten luottamukseen vaikuttavana tekijänä.
Oman alan töiden tulevaisuuteen luotetaan vankasti. 80 prosenttia vastanneista ei usko, että robotit ja automaatio tulevat viemään ison osan alan töistä. Lähes kolmannes tekisi mielellään töitä robotin kanssa.
Kyselyn mukaan alle 30-vuotiaat ovat vanhempia ikäluokkia epävarmempia työmarkkinoilla. Joka kolmas alle 30-vuotias ei usko, että alan töitä on tulee riittämään tulevaisuudessa. Nuoret myös luottavat työnantajiinsa muita kyselyn vastaajia heikommin.
TNS Kantarin toukokuussa 2018 toteuttamaan kyselyyn vastasi 1[nbsp]024 18-64 -vuotiasta suomalaista. Aineisto edustaa työelämässä mukana olevia suomalaisia pois lukien yksinyrittäjät ja itsensä työllistäjät.