Joka neljännessä koulussa kosteusvaurioita

Suomessa joka neljännessä koulussa esiintyy kosteusvaurioita. Kosteusvaurioitunutta koulua käyvillä 6–12-vuotiailla suomalaislapsilla on siksi myös muita enemmän nenä- ja hengitystieoireita.

Vertailumaissa Hollannissa ja Espanjassa nenä- ja hengitystieoireita ei voitu yhdistää kosteusvaurioihin. Suomalaislapsilla oli myös oireista johtuvia poissaoloja enemmän, ilmenee HITEA-tutkimuksesta, jolla pyritään selvittämään koulujen sisäilman epäpuhtauksien terveysvaikutuksia kolmella eri ilmastoalueella Euroopassa.

Kaikissa maissa havaittiin, että kosteusvaurioitunutta koulua käyvillä lapsilla oli selvästi enemmän yöyskää kuin lapsilla, jotka käyvät vaurioitumatonta koulua. Kosteusvauriot ja näkyvä home olivat melko yleisiä kouluissa. Kosteusvaurioita esiintyi noin joka neljännessä suomalais- ja joka viidennessä hollantilaiskoulussa sekä vähän alle puolessa espanjalaiskouluista.

Tutkimus toteutettiin 29 home- ja kosteusvaurioituneessa koulussa ja 27 vaurioitumattomassa koulussa Suomessa, Espanjassa ja Hollannissa 2008-2012. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä reilut 9 200 oppilasta näistä kolmesta maasta.

Vielä ei tiedetä, miksi suomalaislapset oireilevat muiden tutkimusmaiden lapsia enemmän kosteusvaurioituneissa kouluissa. Erolle saattaa olla monia syitä, mm. maiden väliset erot kosteusvaurioiden syissä, näihin liittyvässä mikrobialtistumisessa sekä rakennusratkaisuissa.

Sisäilman bakteeripitoisuutta kuvaavan endotoksiinipitoisuuden ja mikrobien haitallisten metaboliatuotteiden – mikrobitoksiinien – pitoisuudet olivat hieman korkeampia kosteusvaurioituneissa rakennuksissa, mutta ero Suomessa oli pienempi kuin muissa maissa. Jatkossa tutkimuksessa selvitetään laajemmin lasten ja opettajien altistumista mikrobeille ja näiden aineenvaihduntatuotteille ja niiden yhteyttä terveyteen.

Mainos