Joka kymmenes opettaja koki viime vuonna väkivaltaa

Opetusministerin mukaan koulukiusaamiseen suunnitellaan "vahvempaa puuttumisotetta".

Eduskunnan kyselytunnilla nousivat torstaina esiin opettajien työssään kohtaama väkivalta ja koulukiusaaminen.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) siteerasi Opettajien Ammattijärjestön työolobarometria, jonka mukaan 10 prosenttia opettajista ja opetusalan esimiehistä oli kohdannut väkivaltaa työssään vuoden aikana. Vahasalo kysyi opetusministeri Krista Kiurulta (sd.), miten kouluista saadaan kitkettyä väkivallan uhka.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ministeri Kiurun mukaan turvallisuutta on pohdittu paljon eikä se koske ainoastaan oppilaita. Hänen mukaansa koulurauhan parantamishankkeella turvataan myös aikuisten turvallisuutta koulussa.

– Siltä osin me nyt tarkastelemme koulurauhapakettia, joka on tuotu eduskunnan hyväksyttäväksi ja jossa uudet keinot puuttua epäkohtiin ovat lainsäädännöllisesti turvattuja. Sen jälkeen katsotaan, mihin muihin toimenpiteisiin ryhdytään, Krista Kiuru sanoi.

Jatkokysymyksessään Raija Vahasalo sanoi myös henkisen turvallisuuden kouluissa vaativan nykyistä enemmän huomiota. Hänen mukaansa opetustoimen kantelut kasvoivat viime vuonna hyvin merkittävästi. Vahasalo kysyi toimenpiteitä sen välttämiseksi, ettei koulukiusaamiseen olisi puututtu.

Ministerin vastauksen mukaan seitsemälle prosentille suomalaisia lapsia ja nuoria arkea on se, että heitä kiusataan jatkuvasti. Luku voi tarkoittaa karkeasti 50 000 nuorta tai lasta.

– Alakoulussa kiusattuja on useampia ja sitten samalle porukalle vähemmän yläkoulun puolella, mutta määrä pysyy aika paljon vakiona. Silloin se keskeinen kysymys on se, ovatko nämä aikaisemmin tehdyt kokonaisuudet ja toimet, jotka liittyvät Kiva Kouluun, joka on lähes kaikissa suomalaisissa kouluissa käytössä, riittäviä vai tarvitaanko uusia toimia. Olen iloinen, että otitte asian esiin, sillä suunnittelemme paraikaa sitä, että kiusaamiseen saataisiin vahvempi puuttumisote. Näillä uusilla toimilla tullaan vielä lähiviikkoina esille, ministeri lupasi.

Mainos