Noin puoli miljoonaa suomalaista Suomen 5,6 miljoonasta asukkaasta on tutustunut sisäministeriön julkaisemaan häiriö- ja kriisitilanteiden varautumisoppaaseen. Ministeriö julkaisi oppaan Suomi.fi-palvelussa marraskuussa. Nykyään opas löytyy myös 112-mobiilisovelluksesta.
Opas kokoaa tietoa ja ohjeita erilaisiin häiriöihin ja kriiseihin varautumisesta. Oppaassa käsitellään tilanteita, jotka vaikuttaisivat laajasti yhteiskuntaan ja yhteisöihin. Tällaisia tilanteita olisivat esimerkiksi pitkät sähkö-, vesi- ja tietoliikennekatkot, sään ääri-ilmiöt sekä pitkäkestoisemmat kriisit, kuten pandemia tai sotilaallinen konflikti.
Sisäministeriön mukaan oppaasta palautetta antaneista 70 prosenttia on ollut tyytyväisiä ja osittain tyytyväisiä 13 prosenttia. Varautumisohjeiden vaikutusta kansalaisten kokemaan turvallisuuteen selvitettiin myös joulukuussa osana valtioneuvoston julkaisemaa kansalaispulssia. Väestökyselyn perusteella 63 prosenttia oli kuullut oppaasta. Noin 41 prosenttia vastanneista koki varautumisohjeet turvallisuuttaan vahvistaviksi. Vastaavasti 9 prosenttia katsoi niiden heikentävän turvallisuuden kokemustaan ja loput kokivat, ettei niillä juuri ole vaikutusta.
Sitä, miksi oppaasta ei ole tehty esimerkiksi Ruotsin tapaan kotiin jaettavaa paperista versiota, perustelee sisäministeriö sillä että tärkeintä on huolehtia varautumisesta etukäteen ennen kriisitilannetta. Siihen verkkosivusto riittää. Sähköistä versiota voi myös päivittää.