– Luku on järkyttävän suuri maailman parhaan peruskoulun maassa, sanoo toimitusjohtaja Petri Lempinen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:stä.
Joka kuudes nuori ei ole saanut peruskoulun jälkeen ammatillisia opintoja tai lukiota loppuun. Kaikista 20-29-vuotiaista miehistä peruskoulun varassa oli 19 prosenttia ja naisista 15 prosenttia.
– Emme saa hyväksyä, että kahden ikäluokan verran nuoria aikuisia on tipahtanut koulutuksesta kymmeneksi vuodeksi, Lempinen sanoo.
Hänen mukaansa Tilastokeskuksen torstaina julkaisemat tiedot väestön koulutusasteesta kertovat suomalaisen koulutuspolitiikan epäonnistumisesta.
– Yli satatuhatta nuorta aikuista on ollut kymmenen vuotta koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Ei ole hyväksyttävää, että väestöstä näin iso osa ei saa elämässä tarvittavia perustaitoja tai ammattia, Lempinen toteaa.