Australialaistutkijoiden tulokset perustuvat 63 maassa tehdyn 174 tutkimuksen aineistoihin. Näin ne antavat Duodecimin mukaan hyvän kuvan mielenterveysongelmien yleisyydestä eri kulttuureissa ja eri väestöissä. Tutkimuksissa keskityttiin pääasiassa mielialahäiriöihin, ahdistuneisuuteen sekä päihdeongelmiin.
Aineistojen yhteisanalyysin perusteella joka kolmas tutkimuksiin osallistuneista oli sairastanut jotain mielenterveyden häiriötä elämänsä aikana. Lisäksi noin joka kuudennella oli ollut mielenterveysongelmia edeltävän vuoden aikana.
Mielialahäiriöt ja ahdistuneisuus olivat yleisempiä naisilla ja päihdeongelmat miehillä. Vähiten mielenterveysongelmia oli Pohjois- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Eniten niitä sairastettiin englanninkielisissä maissa.
Tulokset on julkaistu International Journal of Epidemiology -lehdessä.