Suomalainen pyrkii kuitenkin viimeiseen asti suoriutumaan velvoitteistaan. Kaksi kolmesta kertoo maksavansa laskunsa aina ajallaan, vaikka puolet vastaajista on huolissaan siitä, ettei heille jää laskujen maksun jälkeen tarpeeksi rahaa jäljelle.
Vain 13 prosenttia kokee, ettei oma taloustilanne ole hallinnassa, kertoo Intrum Justitian raportti kuluttajien maksutavoista.
– Enemmistö suomalaisista suhtautuu laskujen maksuun hyvin tunnollisesti. Suurimmalla osalla on korkea maksumoraali, vaikka oma taloustilanne olisikin huolestuttava. Välinpitämättömiä, todellisissa maksuvaikeuksissa olevia on edelleen varsin vähän, sanoo johtaja Juha Iskala Intrum Justitiasta.
Puolet suomalaisista on kuluneen vuoden aikana maksanut laskun myöhässä. 46 prosenttia kertoo, että lasku on jäänyt maksamatta unohduksen vuoksi ja 61 prosenttia rahanpuutteen vuoksi.
– Rahanpuute on yleistynyt syynä viime vuodesta, jolloin sen mainitsi syyksi puolet vastaajista, Iskala kertoo.
Mikäli laskun maksu myöhästyy rahapulan vuoksi, on tärkeää olla yhteydessä velkojaan ja sopia maksuaikataulusta. Vaikka lasku olisi jo siirtynyt perintätoimistolle, sen hoitamisesta voi aivan hyvin tehdä maksusuunnitelman. Sopiminen kannattaa, sillä siten voi esimerkiksi välttyä maksuhäiriömerkinnältä.
Suomalaiset uskovat oman taloustilanteensa kehittyvän paremmin kuin Suomen. Joka kolmas uskoo, että oma taloustilanne on muuttumassa parempaan. Maamme taloustilanteen paranemiseen sen sijaan uskoo vain joka seitsemäs.
Suomalaisista 14 prosenttia harkitsee muuttoa ulkomaille Suomen taloustilanteen vuoksi. Ulkomaat ovat vuoden aikana alkaneet houkuttaa aiempaa enemmän, sillä vuosi sitten muuttoa harkitsi 10 prosenttia. Yleisimmät kohteet ovat Espanja (17 % muuttoa harkitsevista) ja Viro (10 % muuttoa harkitsevista).
Intrum Justitia keräsi tutkimusaineistoa yli 21 000 kuluttajalta 21 Euroopan maasta muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan. Suomessa vastaajia oli 1 014.