Johtuuko Britannian nopeampi rokotustahti Brexitistä?

Saarivaltio on pystynyt jakelemaan koronarokotetta nopeammin kuin EU.

EU:ta on kritisoitu hitaasta rokotustahdista, kun Britannia taas on pystynyt hyväksymään ja jakelemaan rokotetta suhteellisen nopeasti.

BBC:n mukaan lääkevalmistaja AstraZeneca kertoo EU:n  toimitusketjujen ongelmien johtuvan siitä, että sopimukset EU:n kanssa tehtiin myöhemmin kuin Britannian vastaavat. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen myönsi helmikuussa EU:n olleen myöhässä rokotehankinnoissaan ja liian optimistinen tuotannon suhteen.

Britannia hyväksyi Pfizer-rokotteen marraskuussa, liki kolme viikkoa ennen EU:n ensimmäistä rokotesopimusta. Tämä olisi kuitenkin ollut mahdollista myös ilman Brexitiä.

EU:n rokotestrategia antaa EU:n neuvotella rokotehankinnat sen jäsenmaiden puolesta. Liittyminen ei kuitenkaan ole pakollista, vaikka kaikki 27 maata päättivät liittyä. Strategian tarkoitus on laskea hintoja ja välttää jäsenmaiden välistä kilpailua rokotteista. Jättämällä liittymättä rokotestrategiaan maa voi tehdä omia rokotehankintojaan. BBC:n mukaan tämä olisi ollut Britannialle mahdollista myös EU:n sisällä.

Mainos