Rudin on kertonut poliisin kuulusteluissa olleensa stressaantunut, kun hän puolitoista viikkoa sitten asioi Systembolagetin myymälässä. Tämän vuoksi hän sanoo unohtaneensa maksaa pullon, joka oli takin hihassa kyynärvarren alla.
Rudinin pidättäneen vartijan näkemys on toinen. Hän sanoo miehen menneen kyykkyyn ja piilottaneen pullollisen Highland Park Ambassador’s Choice -viskiä takin ja vasemman kyynärvarren alle. Sen jälkeen Rudin oli ottanut kaksi pullollista alkoholitonta juomaa, jotka hän oli maksanut kassalla.
Vartija otti Rudinin kiinni myymälän ulkopuolella ja pidätteli häntä poliisin tuloon saakka.
Tapaus tuli julki viime viikon puolivälissä. Samana päivänä Rudin haki sairauslomaa ja sanoi tarvitsevansa tuekseen ammattiauttajia.
– Politiikka on tosi mukavaa. Se on koko elämäni. Nyt kuitenkin muiden pitää päättää poliittisesta tulevaisuudestani, Rudin kertoi julkisuuteen.
Samalla hän kertoi vaikeista alkoholiongelmistaan.
– Luulin, että alkoholiriippuvuuteni oli kontrollissa. Nyt tapahtunut kuitenkin osoittaa, että niin ei ollut, hän sanoo.
Kun toimittaja huomauttaa, että Rudinilla olisi ollut varaa maksaa viski ja kysyy, miksi tämä silti varasti pullon, hän sanoo:
– En tiedä. Sitä on vaikea selittää. Häpeän ja pelon tunteet tulevat esiin. Halusin kai peittää ympäristöltäni, että halusin viskiä, kertoo Rudin, joka lopetti alkoholin käytön vuonna 2000 ja pysyi kuivilla kymmenen vuotta. Homma karkasi käsistä viinin ja viinaksien maistelun kautta.
Rudin on näkyvä tukholmalaispoliitikko. Hän on yksi neljästä niin sanotuista oppositioneuvoksista (oppositionsborgarråd). Sosialidemokraattien puoluesihteeri Carin Jämtin sanoo Dagens Nyheterissä uskovansa, että Rudin palaa vielä politiikkaan. Siitä hän ei mene takuuseen, tapahtuuko paluu vielä ennen syyskuun parlamenttivaaleja, joiden yhteydessä käydään myös kunta- ja maakuntavaalit.
Rudinin tapauksen oikeuskäsittely alkaa 5. maaliskuuta.