Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat ovat nousseet yleisiä palkankorotuksia vähemmän, selviää Keskuskauppakamarin laatimasta selvityksestä. Parantuneesta suhdannetilanteesta huolimatta toimitusjohtajien kiinteät vuosipalkat ovat viidessä vuodessa nousseet keskimäärin 2,2 prosenttia.
Yleiset palkankorotukset yksityissektorilla ovat samalla aikavälillä nousseet 6,9 prosenttia.
– Julkisen keskustelun perusteella voi toisinaan saada kuvan, että pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien palkat olisivat nousseet rakettimaisesti viime vuosina. Jos kuitenkin verrataan vuoden 2015 palkkatasoa edeltäviin vuosiin 2014 ja 2013, voidaan havaita, että keskimääräisellä tasolla toimitusjohtajien palkoissa ei ole tapahtunut merkittävää nousua, selvityksessä todetaan.
Vuonna 2017 pörssiyhtiöissä toimitusjohtajien palkat vaihtelivat 114[nbsp]000 euron ja 1,16 miljoonan euron välillä.
Toimitusjohtajat saivat kiinteää palkkaa keskimäärin 427[nbsp]879 euroa vuonna 2017.
Aikaisempaan vuoteen verrattuna palkat nousivat suurissa ja pienissä pörssiyhtiöissä. Keskisuurissa yhtiöissä keskimääräinen palkka putosi 4,6 prosenttia aikaisemmasta.
Kiinteän vuosipalkan lisäksi toimitusjohtajalle voidaan maksaa muita muuttuvia palkkioita kuten osakkeita, optioita, lisäeläkemaksuja, allekirjoituspalkkioita, sitouttamisbonuksia tai erokorvauksia.
Erityisesti suurissa pörssiyhtiöissä muuttuvien palkkioiden osuus on huomattava, keskimäärin 54,2 prosenttia kokonaispalkkiosta. Pienissä yhtiöissä muuttuvien palkkioiden osuus on vain neljäsosa.