Jo päiväkotilapset ovat ajastaan 60 prosenttia paikoillaan

Jo varhaiskasvatuksessa lapset ovat paikallaan 60 prosenttia ajastaan. Aikuisilla vastaava luku on 80 prosenttia. Siksi kaksi ministeriötä on laatinut uudet terveyttä edistävän liikunnan linjaukset.

Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön laatimien linjausten visio on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän. Taustalla on se, että liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden lisäämiselle on Suomessa suuri tarve.

Vaikka liikuntaa harrastetaan vapaa-ajalla melko aktiivisesti, muu osa päivästä on paljolti istumista päiväkodissa, koulussa, työssä, laitoksissa, kulkuneuvoissa ja kotona. Jo varhaiskasvatuksessa lapset ovat paikallaan 60 prosenttia ajastaan. Aikuisilla vastaava luku on 80 prosenttia.

Liikkumaton elämäntapa lisää monia kansansairauksia, ikääntymisestä aiheutuvia ongelmia ja kansantalouden kustannuksia, heikentää työelämän tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä on yhteydessä väestöryhmien välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin.

Linjauksissa terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan painopistealueiksi on valittu arjen istumisen vähentäminen ja liikunnan lisääminen sekä liikunnan nostaminen keskeiseksi osaksi terveyden edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta. Liikunnan asemaa halutaan kokonaisuudessaan vahvistaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tavoitteena on, että liikunta ja fyysinen aktiivisuus nähdään yksilön ja yhteiskunnan terveyden, hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn perusedellytyksenä. Fyysisen aktiivisuuden edistäminen perustuu sidosryhmien välisiin kumppanuuksiin, toimiviin rakenteisiin ja hyvään johtamiseen. Tavoitteena on, että sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuuden tekijät tunnistetaan ja niihin vaikutetaan tehokkaasti.

Mainos