Jo lähes puolet suomalaisista säätelee kotinsa energiakulutusta

Energian hinnan nousu ja inflaatio tuntuvat selvästi suomalaisten asumisessa.
Energian kulutustaan sääntelevät erityisesti ne, jotka ovat huolestuneita energian hinnan noususta. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO
Energian kulutustaan sääntelevät erityisesti ne, jotka ovat huolestuneita energian hinnan noususta. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Nordean tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka toinen (48 %) omistusasunnossa asuva on jo säädellyt omaa energiakulutustaan kasvavien kustannusten takia. Entistä selvästi useampi haluaa tulevaisuudessa asua tavalla, joka energiankulutuksen vähentämisen avulla hillitsee ilmastonmuutosta.

Energian kulutustaan sääntelevät erityisesti ne, jotka ovat huolestuneita energian hinnan noususta ja inflaatiosta sekä ne, jotka kokevat selviytyvänsä kasvavista kustannuksista kulutustaan sopeuttamalla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sähkön markkinahintojen nousun vaikutukset näkyvät osalle kotitalouksista viiveellä sitä mukaan, kun toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinnat päivittyvät ja kiinteitä sopimuksia uusitaan uusilla hinnoilla. Kotitaloudet ovatkin tänä talvena hyvin eriarvoisessa asemassa energiahintojen osalta, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen tiedotteessa.

Iso osa omistusasujista, peräti 60 prosenttia, uskoo, että oman asunnon arvo on muutoksessa. Asunnon arvon alenemiseen uskovat vahvimmin miehet, maaseutukunnissa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa asuvat ja lämmitystavan muutosta harkinneet.

– Sijainnin lisäksi myös asunnon energiatehokkuus ja lämmitysmuoto vaikuttavat aiempaa enemmän asunnon hintaan. Aina lämmitysmuodon muutos ei ole mahdollinen, jos kaukolämpöä ei ole saatavilla tai maalämpöpumpun esteenä on pohjavesialue. Energiakriisin takia osa taloista menettää arvoaan markkinoilla, Kostiainen sanoo.

Ilmastonmuutosta halutaan hillitä asumisen keinoin

Vastaajista 60 prosenttia odottaa tulevaisuuden kodiltaan ilmastonmuutosta hillitseviä asioita, ja näin vastanneiden lukumäärä on kasvanut kymmenen prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Poimintoja videosisällöistämme

Reilu neljännes toivoo voivansa asua rakennuksessa, jonka lämmitys ei kiihdytä ilmastonmuutosta, ja saman verran vastaajista toivoo asunnokseen rakennustavaltaan ja materiaaleiltaan energiatehokasta taloa. Merkittävä osa vastaajista haluaa myös asua julkisten liikenneyhteyksien varrella välttääkseen yksityisautoilua sekä sanoo tyytyvänsä tulevaisuudessa pienempiin neliöihin.

– Vaikka monen mielessä on nyt talven yli selviytyminen, tutkimuksemme mukaan suomalaiset katsovat asumisen energiakulutusta pitkällä tähtäimellä. Muista kriiseistä huolimatta nähdään, että ilmastokriisissä on kyse pysyvästä ja kaikkiin vaikuttavasta asiasta, johon voi vaikuttaa omilla valinnoillaan, sanoo Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala.

Enemmistö varautunut korkojen nousuun

Yli puolet (56 %) vastaajista on huolissaan korkojen ja inflaation noususta. Reilu kolmannes (36 %) kertoo, että korkojen nousu ja inflaatio vaikeuttavat asumismenoista selviytymistä. Eniten taloudellisia haasteita on lapsiperheillä ja Etelä-Suomessa asuvilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Enemmistö (59 %) kuitenkin arvioi, ettei korkojen nousu vaikuta omaan asumiseen ja noin 70 prosenttia on myös varautunut korkojen nousuun esimerkiksi korkosuojalla tai säästöillä.

Pajala sanoo, että suurin osa suomalaisista talouksista pärjää korkojen noususta huolimatta.

– Asuntovelallisia, jotka eivät ole varautuneet korkojen nousuun, on vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista. Tästä ryhmästä pieni osa on niitä, joilla on reilusti lainaa, ja heille tilanne on toki haastava. Lainanlyhennyksiin on kuitenkin mahdollisuus saada joustoa ja sitä kautta tasapainoa talouteen.

Mainos